Kirje tuntemattomalta naiselta (1948)

Jatkoimme Max Ophülsin elokuvien katselmusta jo kuukausi sitten, mutta aika ei ole riittänyt bloggaamiseen. Kirje tuntemattomalta naiselta (Letter from an Unknown Woman, 1948) valmistui seikkailullisen ja vauhdikkaan Säilät säihkyvät -elokuvan jälkeen. Jos ottaa huomioon, miten tuottelias Ophüls oli ollut Euroopassa ennen sodan puhkeamista, pitkäksi venynyt tauko elokuvantekemisessä on epäilemättä tuntunut piinalliselta. Stefan Zweigin novellinn perustuva Kirje tuntemattomalta naiselta oli selkeä ja vahva paluu niihin teemoihin, joita Ophüls oli käsitellyt ennen sotaa. Suomalaisille elokuva on ollut aina rakas siksi, että Hannu Leminen ehti tarttua samaan Zweigin novelliin jo muutamaa vuotta aiemmin, ja tuloksena oli yksi kotimaisen elokuvan hienoimmista fin de siècle -kuvauksista: Valkoiset ruusut (1943).

Kun olen viime aikoina lukenut Max Ophüls -tutkimusta, tuntuu, että kirjallisuudessa ohjaajan monikulttuurisuus on ollut ongelma. Pahimmillaan tutkijat ovat kiistelleet siitä, mihin kulttuuriin Ophüls kuuluu, missä hän teki hienoimmat teoksensa ja mikä elokuvatuotannollinen konteksti jätti pysyvimmän jäljen hänen uraansa. Esimerkiksi Lutz Bacher väittää kivenkovaa, että vasta Hollywood antoi ne resurssit, jotka mahdollistivat visuaalisten ideoiden täyden toteuttamisen. Tämä näkemys aliarvostaa liian voimakkaasti sitä kiinnostavaa tuotantoa, joka valmistui ennen sotaa. Ranskalainen tutkimus, esimerkiksi Claude Beylie, puolestaan korostaa niitä rajoituksia, jotka Hollywood toi.

Kirje tuntemattomalta naiselta syntyy, epäilemättä, Hollywoodin rajoituksista, ainakin siinä mielessä, että Ophülsin ja käsikirjoittaja Howard Kochin piti muovata Zweigin alkuperäistarinaa, niin että se sopisi 40-luvun lopun tiukkoihin sensuurioloihin. Zweigin novellissa päähenkilö on juhlittu kirjailija R. Hän saa anonyymin kirjeen naiselta, jonka rakkaus on suistanut prostituoiduksi. Elokuvassa päähenkilöt on nimetty: taiteilija on Stefan Brand (Louis Jourdan), eikä hän enää ole kirjailija vaan konserttipianisti. Tuntematon nainen on puolestaan Lisa Berndle (Joan Fontaine), joka työskentelee muotiliikkeen mallina ja menee kunniallisesti naimisiin. Käsikirjoituksellinen lisäys on sekin, että lopussa Stefan lähtee kaksintaisteluun Lisan miehen kanssa, tilanteessa, jossa niin ”tuntematon nainen” kuin yhteinen lapsikin ovat menehtyneet. Valkoisissa ruusuissa päähenkilö on alkuperäisteksin hengessä kirjalija, mutta itse asiassa ammatinvaihdos on ollut elokuvallisesti kiinnostava ratkaisu: Ophüls on voinut hyödyntää ääniympäristöä, musiikkia, joka tulvii Stefan Brandin asunnosta kaikkialle, ja Lisa rakastuu yhtä paljon musiikin affektiisivuuteen kuin ihailemaansa pianistiin. Ophülsin ja Kochin käsikirjoituksessa tarinaa on myös avarrettu tilallisesti siinä mielessä, että Wienin lisäksi elokuva sijoittuu Linziin, jonne Lisan perhe muuttaa. Vastakkainasettelu suurkaupungin ja pikkukaupungin välillä tuo kertomukseen amerikkalaisen vivahteen.

Kirje tuntemattomalta naiselta on erittäin vakuuttava ja vaikuttava melodraama, täynnä luistavaa kamerankäyttöä ja onnistuneita tilallisia ratkaisuja. Vuosisadan vaihteen Wien ja Linz on rakennettu poikkeuksellisen näyttävästi, ja tuntuu, että tässä teoksessa Hollywoodin emigranttien ammattitaito Euroopan elokuvallisessa jälleenrakentamisessa on päässyt oikeuksiinsa. Pienissä yksityiskohdissa näkyy asiantuntemus kuvattua aikaa kohtaan, esimerkiksi kohtauksessa, jossa linziläinen puhallinorkesteri soittaa Tannhäuserin alkusoittoa. Loistava on tietysti myös romanttinen kohtaus liikkuvassa panoraamassa, jossa rakastavaiset matkustavat virtuaalisesti ympäri Eurooppaa.

Kirje tuntemattomalta naiselta on melodraama, mutta se ei ole raskas. Kun Stefan Brand elokuvan lopussa lähtee kohti kaksintaistelua, hän katsahtaa ovelle ja näkee Lisan nuorena teininä. Samalla hän muistaa ja menneisyys saa merkityksen. Vaikka rakastavaiset tuhoutuvat, Lisa on menehtynyt ja muusikkona epäonnistunut Stefan häipyy kohti yötä, muisti tekee rakkaudesta merkityksellisen.

Lopuksi annos magiaa. Kun Hannu Leminen oli valmistamassa Valkoisia ruusuja, suomalaiset tekijät yrittivät saada yhteyden Stefan Zweigiin, mutta toisen maailmansodan myllerrys teki tämän mahdottomaksi. Lopulta saapui tieto kirjailijan itsemurhasta. Lemisellä kirjailija R. on nimeltään Aaro Helavalta, ja häntä esitti Tauno Palo. Kun Max Ophüls ja Howard Koch nimesivät oman päähenkilönsä, taiteilijasta tehtiin Stefan Brand. Etunimi viittaa kirjailija Stefan Zweigiin, mutta mistä tuli sukunimi Brand. Sehän tarkoittaa Paloa! Kirje tuntemattomalta naiselta -elokuvan päähenkilö olisi suomeksi Tapani Palo. Läheltä liippaa, mutta yhteys on varmaankin sattumaa, koska tiettävästi Valkoiset ruusut ei päätynyt Ophülsin tai Kochin tietoon. Vaikutussuhde on pikemminkin päinvastainen: se tapa, jolla Leminen teki fin de sièclen tunnelmaa, on varmasti velkaa Ophülsin 30-luvun elokuville. Valkoiset ruusut on kuin Kirje tuntemattomalta elokuvaohjaajalta, osoitus rakkaudesta, jota kukaan ei koskaan tunnistanut.