Haikaralaivue

Luin joululomalla pitkästä aikaa sarjakuvia. Kokosin yhteen 70-luvulla julkaistut Zoom-lehdet, joissa ilmestyi muutaman sivun erissä Haikaralaivue-albumeja. Lapsuudesta niistä oli jäänyt hataria muistikuvia, ei enempää. Lehdissä oli useampia ranskalaislentäjistä kertovia tarinoita, mutta minulta löytyy vain kaksi. Haikaralaivueen julkaisuhistoria Suomessa on sikäli erikoinen, että vasta viime vuonna Egmont Kustannus julkaisi Jean-Michel Charlier'n kirjoittaman ja Albert Uderzon piirtämän ensimmäisen albumin Ilmojen kotkat vuodelta 1961. Aiemmin ovat ilmestyneet myös Kujanjuoksu kuolemaan (Semic, 1971), Vampyyrit iskevät (Lukupiste Oy, 1972) ja Taivas kylvää kauhua (Lukupiste Oy, 1972). Sarjan erikoisuuksiin kuului sekin, että piirtäjä vaihtui kesken kaiken. Näyttää siltä, että juuri Zoomin kaksi ensimmäistä tarinaa edustavat tätä taitetta, Rosvoja taivaalla (Les pirates du ciel, 1967) jäi Uderzon viimeiseksi ja seuraava Mustat enkelit (Les anges noirs, 1968) oli jo uuden piirtäjän Jijén käsialaa. Tuntuu, että viimeisessä albumissaan Uderzo oli parhaimmillaan. Jijé on selvästi yrittänyt omassa aloituksessaan tapailla edeltäjänsä kynänjälkeä, kun muutamaa vuotta myöhemmin piirroslinjat olivat jo voimakkaampia, tyylitellympiä.

Haikaralaivueessa hämmentää ranskalaisen kolonialismin muisto. Rosvoja taivaalla sijoittuu Afrikkaan, jossa ranskalaiset lentäjät auttavat paikallisia parhaansa mukaan. Mustat enkelit taas sijoittui Etelä-Amerikkaan, rajaselkkauksiin, joista Ranska haluaa pysyttäytyä erossa. Ranska oli 1950-luvulla parantanut sotilasvalmiuttaan ja ylpeili Mirage-hävittäjillä. Haikaralaivueen sankarit Tanguy ja Laverdure ovat nimenomaan suihkuhävittäjälentäjiä, jotka rientävät kaikkialle maailmaan ongelmia ratkaisemaan. Erityisen kiinnostava oli Rosvoja taivaalla, jossa Ranskan intressit Afrikassa näkyvät selvästi, samoin siirtomaasotien kipeys. Haikaralaivueessa Ranskalla on globaali poliittinen rooli.