(Turun Sanomat 30.6.2010)Viime päivinä yliopistojen varainhankinta on ollut vahvasti otsikoissa. Helsingin Sanomien mukaan yliopistot käyvät kesän jälkeen ”tosissaan yksityisten kukkarolle”. Yleisradio puolestaan uutisoi, että ”yliopistojen varainhankinta takkuaa yhä”. Vahvasti korostui myös se, että yliopistot ovat pääosin kaukana tavoitteistaan, kun aikaa on enää vuoden 2010 loppuun.
*
Miksi hiekka on valumassa tiimalasista? Taustana on tosiasia, että valtio on luvannut Aalto-yliopistolle 500 miljoonaa euroa, jos se ehtii itse kerätä 200 miljoonaa yksityisinä lahjoituksina kuluvan vuoden loppuun mennessä. Jotta kaikki ei näyttäisi niin Aalto-keskeiseltä, julkisoikeudelliset yliopistot saivat samassa yhteydessä lupauksen siitä, että valtio tukee niidenkin pääomitusta 2,5-kertaisella panoksella.
Uutisoinnissa silmiinpistävää oli toteutuneiden kampanjojen vertaaminen tavoitteisiin. Tämä on tietysti harhaanjohtavaa siinä mielessä, että yliopistojen tavoitteet ovat täysin erilaisia. Turun yliopiston tavoite on yksi maan kovimmista, 20 miljoonaa euroa, kun esimerkiksi Tampereen ja Lapin yliopistojen päämääränä on koota vain miljoona. Åbo Akademin tavoite on 10 miljoonaa.
Keruutoimintaa uutisoitaessa ei useinkaan mainita sitä, ettei rahoja kerätä yliopistojen välittömään toimintaan tai kuluihin. Kyse on pääomasta, ja vasta pääoman tuotto voi tuoda helpotusta yliopistojen talouteen. Tämän takia pääoman täytyy olla riittävän suuri, muutoin työstä saatava hyöty jää vaatimattomaksi.
Juhlapuheissa on puhuttu yliopistojen taloudellisen vapauden lisääntyneen vuodenvaihteessa. Ehkäpä näin onkin, mutta vapaus on suhteellista, jos sen hyödyntämiseen ei ole edellytyksiä. Jos Aalto-yliopisto onnistuu muhkeassa tavoitteessaan, sen vapaudet lisääntyvät merkittävästi suhteessa muihin yliopistoihin.
Onneksi meille muille jää ajattelemisen vapaus.
*
Suomi on adressien ja keräysten kansakunta. Ensimmäisellä sortokaudella ylioppilaat keräsivät muutamassa viikossa yli puoli miljoonaa nimeä suureen adressiin. Turun yliopisto taas syntyi 1920-luvulla kansan karttuisasta kädestä.
Mutta silti suomalainen mentaliteetti ei helposti taivu rahan antamiseen tai vastaanottamiseen. Voin hyvin kuvitella, että varainkeruukampanjat saattavat näyttää myös joutavalta rahan hamuamiselta ja ylellisyyden tavoittelulta.
Kulttuuria ei voi hetkessä muuttaa. Siksi voi kysyä, onko aikataulu alunperinkin liian kireä. Tuntuu siltä, että kiireisestä aikataulusta kärsivät ennen kaikkea ne yliopistot, joiden tukijat eivät etsi välitöntä hyötyä vaan haluavat tukea pitkäjänteistä sivistystoimintaa.
*
Valtiovalta on luvannut olla jättämättä yliopistolaitosta heitteille, mutta silti elämme epävarmuuden aikoja.
Sanomalehtien julkaisemia varainhankintatietoja katsoessa voi vain hämmästellä sitä, miten voimakkaasti Aalto-yliopisto on onnistunut sieppaamaan lahjoittajien kiinnostuksen – ainakin jos euromäärillä mitataan. Yliopistot ovat tähän mennessä saaneet koottua yhteensä 224 miljoonaa, mutta näistä peräti 150 miljoonaa sisältyy Aalto-yliopiston pottiin. Mikäli tämä ennustaa tulevaisuutta, aineellisten edellytysten suhteen maan yliopistolaitos jakaantuu jyrkästi kahtia, upporikkaisiin ja keppikerjäläisiin.
Tunnustan, etten ole vielä itse ehtinyt osallistua talkoisiin. Mutta nyt se on tehtävä. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti