Lux Radio Theater oli legendaarinen radio show, jossa lähetettiin kuunnelmaversioita tunnetuista Broadway-hiteistä ja Hollywood-elokuvista. Ensimmäiset vuotensa Lux Radio Theater toimi New Yorkissa vuosina 1934-36, mutta vuodesta 1936 kuunnelmia tehtiin Hollywoodissa Cecil B. DeMillen johdolla. Verkossa vanhoja kuunnelmia on toista sataa avoimesti ladattavissa ja kuunneltavissa. Kesähaaveena on ollut kuunnella ainakin pieni osa. Eilen otin lenkille mukaan 7. heinäkuuta 1941 lähetetyn kuunnelman Algiers, joka perustui Walter Wangerin kolme vuotta aiemmin tuottamaan elokuvaan, päärooleissa Charles Boyer ja Hedy Lamarr. Kuunnelmat ovat kaikki vajaan tunnin mittaisia: juuri sopivan mittaisia.Juuri kun saavuin Kohmon havuntuoksuiselle pururadalle, äänimaisema loihti esiin mystisen Casbahin, jossa ”modern Europe meets ancient Africa”. Jollakin tapaa kuunnelma on vaikuttavampi kuin John Cromwellin elokuvaversio: poissa ovat Hollywood-studion eksoottiset lavasteet, Charles Boyerin utuinen katse ja Hedy Lamarrin tietoinen glamour. Algiers, suomeksi Casbahin vanki, oli Lamarrin ensimmäinen Hollywood-elokuva, mutta kuunnelma purkitettiin paljon myöhemmin. Itävaltalaisen tähden englanti on huomattavasti luistavampaa kuin vuonna 1938, mutta sen sijaan Boyerin kieli on yhtä vahvan ranskalaista kuin aina enemmin ja myöhemminkin.
Kuunnelma Algiers jakaantuu kolmeen näytökseen, joihin kuhunkin Cecil B. DeMille juontaa. Yleisön läsnäolo kuuluu vain taputuksina. Näytösten välissä kuullaan Lux-saippuan ja -pesuaineen mainoksia. Formaatin vuoksi näytelmäelokuvan kerronta on pitänyt tiivistää, ja oikeastaan se on tarinalle vain eduksi. Pepe le Mokon kokemus Casbahista vankilana korostuu. Erittäin vaikuttava on kohta, jossa Pepe keskustelee rakastattunsa Gaby kanssa ja muistelee Pariisin metroa. Pepen vapauden kaipuu kuulostaa melkein suuremmalta kuin hänen rakkautensa Gabyyn. Väistämättä tulee mieleen, miten maailmantilanne oli muuttunut vuoden 1938 jälkeen. Kun kuunnelmaa tehtiin kesällä 1941, Saksa oli jo vyörynyt Ranskaan: kysymys vapaudesta sai uuden merkityksen. Sota-ajan konteksti ilmenee kuunnelmassa konkreettisestikin, sillä lopussa DeMille viittaa Yhdysvaltain presidentin puheeseen 4. heinäkuuta, kolmea päivää aiemmin.
Urbaanin legendan mukaan Pepe lausuu maagiset sanat: ”Come with me to the Casbah!” Tosiasiassa näitä sanoja ei lausuta sen paremmin elokuvassa kuin kuunnelmassakaan. Päinvastoin, kuunnelman jälkeen on entistäkin selvempää, ettei Pepe kutsuisi ketään Casbahiin, sillä hän haluaa sieltä pois. Casbah on vankila. Jotta tragedia olisi täydellinen, Pepen on kuoltava. Kuunnelman viimeisissä sanoissa Alan Napierin loistavasti tulkitsema komisario Slimane sanoo vaimeasti: ”It is over. Pepe le Moko has left the Casbah...”
Samalla hetkellä lenkkini päättyy ja tulen ulos Kohmon metsistä. Pepen viimeiset huokaukset jäävät mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti