Lehtien pudotessa (1966)

Lehtien pudotessa (Ghiorgobistve, 1966) oli Otar Ioselianin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva: takana oli sarja lyhytelokuvia, muun muassa erinomainen Aprili (1961). Lehtien pudotessa on rytmiltään verkkainen ja alkaa hämmentävästi dokumentaarisella jaksolla, jossa kuvataan georgialaisten viininviljelijöiden elämää. Ensimmäiset kuvat ovat kuin etnografisia valokuvia työntekijöistä välineineen, sitten rypäleet poimitaan ja tuotanto alkaa. Jakson lopussa maalaiset juovat itse viininsä: tuotanto ja kulutus ovat yhtä. Lähes sanattoman johdattelun jälkeen elokuva siirtyy Tbilisiin, kaupunkikulttuurin keskelle. Päähenkilönä on nuori Niko (Ramas Gergobiani), joka pääsee töihin viinikooperatiiviin. Aihe on georgialaiselle kulttuurille läheinen, sillä maa on vuosisatoja vanhaa viininviljelyaluetta. Neuvostoliiton aikana Gruusiasta tehtiin maanviljelyn keskittymä, joka palveli koko valtakuntaa. Ioselianin tulkinnassa neuvostoturistit risteilevätkin säännöllisesti viinifirman tynnyreiden keskellä katsomassa, miten maankuulut viinit valmistuvat.

Päähenkilö Niko on kiinnostava hahmo: hänet liitetään vahvasti menneisyyden maailmaan. Kodin seinillä on vanhoja valokuvia neuvostoaikaa edeltävän säätyläistön elämästä. Perheessä ei ole isää vaan Niko elää isoäitinsä, äitinsä ja sisariensa keskellä. Viinitehtaalla Niko rakastuu Marinaan (Marina Kartsivadze), mutta suhde ei ota luontuakseen. On oikeastaan vaikea ymmärtää, miksi vastikään luokiosta valmistunut nuori saa niin merkittävän tehtävän viinialalla: hänestä ollaan kouluttamassa insinööriä, joka vastaa tuotantoprosessista ja valvoo laatua. Alussa hänet saattaa tehtaalle naapurissa asuva Otar (Georgi Harabadze), joka elää selvästi köyhemmissä oloissa. Otarilla on myös vahvempi tarve päteä tehtaalla. Ehkäpä Ioseliani haluaa vihjata, että Nikolla on sellaista sosiaalista pääomaa, joka Otarilta puuttuu.

Ratkaisevaksi käänteeksi muodostuu viinitynnyri nro 49, jonka viini on Nikon mielestä kelvotonta. Kaikki tietävät asian, mutta kukaan ei uskalla lausua sitä ääneen. Itse asiassa työläisten suhtautumista kuvaa hyvin se, etteivät he ravintolassa koskaan nauti oman tehtaansa viiniä. Laadun notkahdusta ei haluta tunnustaa vaan tynnyri päätyy pullotukseen. Lopulta Niko sabotoi koko erän kaatamalla tynnyriin gelatiinia. Uppiniskainen kokelas kutsutaan johdon puhutteluun. Tehtaan pomot pelaavat biljardia, aivan niin kuin elokuvan alussakin, ja ratkaisu jää kertomatta. Tulos on kuitenkin selvä: Niko saa lähteä. Elokuvan arvoituksellisessa lopetuksessa kamera pyyhkii georgialaisten vuorten rinteitä ja näyttää saman kirkon, joka on nähty alkukuvien aikana. Lopetus tuntuu pessimistiseltä. Viinintuotannossa ei tapahdu muutosta, järjestelmä jatkaa toimintaansa, mutta viinin viljelyn salaisuudet säilyvät siellä, mistä ne ovat kotoisinkin.