Hayao Miyazakin tuotanto on usein viihtynyt ilmassa, irti maanpinnasta, mutta viimeisin elokuva Ponyo rantakalliolla (Gake no ue no Ponyo, 2008) on merellinen. H. C. Andersenin Pientä merenneitoa muistuttava tarina kertoo Ponyo-nimisestä kalanpoikasesta, joka ihastuu viisivuotiaaseen Sōsukeen ja haluaa muuttua ihmiseksi. Tarinaan punoutuu japanilaiselle katastrofiselle mielikuvitukselle olennainen tsunamin pelko, mutta se saa ymmärtävän sävyn: hyökyaalto nousee, kun Ponyo pakenee isänsä luota, merenalaisesta laivasta. Hämmästyttävää kyllä, isä kutsuu tytärtään Brünnhildeksi, ja kun Ponyo nousee aaltojen harjalle Joe Hisaishi musiikki alkaa erehdyttävästi muistuttaa Wagnerin Valkyyriaa. Wagnerillakin tytär kapinoi isäänsä vastaan.Kotikatsomossa Eemil, 4 v., on Ponyoon erityisen ihastunut, mutta hyvältä elokuva vaikuttaa aikuisenkin silmin. Tarinan pohjalla elämän ääripäät kohtaavat: Sōsuken päiväkoti on vanhainkodin vieressä, ja talon asukkaat saavat ensimmäisenä tutustua vihreän muoviämpärin pohjalla pyörivään Ponyoon. Kerronnassa pienet yksityiskohdat jäävät mieleen: rauhallinen teenjuonti ja ruokailu, Sōsuken ja Ponyon veneretki myrskyn jälkeen, merenalaisen maailman ihmeellisyys... Aiemmista Miyazaki-elokuvista poikkeaa piirrostyyli: se ei ole yhtä yksityiskohtaista kuin aiemmin, mutta pinta on elävä. Miyazaki on halunnut tavoitella värikynäpiirroksen ilmettä ja onnistunut siinä erittäin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti