20. tammikuuta 2010

King Kong (2005)

Peter Jacksonin King Kong (2005) seurailee 1930-luvun klassisen seikkailun jalanjälkiä, mutta perustarina on venynyt lukemattomien rönsyjen ansiosta kestoltaan kaksinkertaiseksi. Elokuvan alkua seuraa kiinnostuneena, ja tietokonegrafiikkaa on käytetty hyvin 30-luvun suurkaupungin rekonstruiointiin. Mutta siinä vaiheessa kun Carl Denham (Jack Black) ja Ann Darrow (Naomi Watts) kumppaneineen päätyvät mystiselle saarelle, jossa palvotaan muurin takana lymyävää jättiläisapinaa, kokonaisuus alkaa hajota. Oikeastaan tuntuu, että King Kongia katsoessa oivalsin jotakin olennaista nyky-Hollywoodista. Miksi elokuvassa on varttitunnin animaatiojakso, jossa brontosaurukset juoksevat kilpaa? Miksi tarinaan on liitetty Indiana Jones -henkinen jakso, jossa sankarit kamppailevat jättiläishyönteisiä vastaan? Klassisen Hollywoodin oppien mukaan nämä jaksot eivät olisi kerronnan kannalta motivoituja. Nykyelokuvaa ei voi ymmärtää tarinankerronnan ekonomisuuden kautta: elokuva oikeastaan sisältää samanaikaisesti kertovan ja esittävän elementin. Tarinan kulku pysähtyy pitkiksi ajoiksi. Silloin katsoja voi tietysti rauhassa siemailla colaansa ja tyhjentää popkornitöttöröään. Samaan aikaan klassisen elokuvan harrastaja haluaisi napata sakset käteensä ja leikata filmistä intensiivisemmän kokonaisuuden. King Kong on hybriditeos, jossa on aineksia monesta kulttuurintuotteesta, ja se sisältää pohjan myös elokuvan peliversiolle. King Kong mahdollistaa kuluttavan kiinnittymisen teokseen. Silti ei voi olla ihmettelemättä tuotteistamisen tapaa. Bluray-levyllä on sekä teatteriversio että laajennettu versio. Toinen kestää vähän päälle kolme tuntia, toinen vartin enemmän. Kovin paljoa ylimääräistä ”versiointivaraa” Jacksonilla ei siis ole ollut.

Kaikesta sanotusta huolimatta King Kongilla on ansionsa. Suuri osa elokuvasta on näyttävää tietokoneanimointia, mutta sittenkin parhaimmillaan teos on siinä samassa, jossa vuoden 1934 King Kong myös onnistui, kaunottaren ja hirviön suhteen kuvauksessa.

Ei kommentteja: