Tapan sinut, Willie Boy (1969)

Abraham Polonsky on Yhdysvaltain kommunistivainon tunnetuimpia uhreja. Hän ehti 1940-luvun lopulla käsikirjoittaa Robert Rossenin ohjauksen Verta ja kultaa (Body and Soul, 1947) sekä ohjata loistavan film noirin Pahan pauloissa (Force of Evil, 1948), kunnes kylmän sodan ilmapiiri tiivistyi Hollywoodissa surullisin seurauksin. Polonsky työnnettiin syrjään, ja hän oli Hollywood-yhtiöiden mustalla listalla 17 vuotta. Ohjaajaksi Polonsky palasi vasta vuonna 1969 tositapahtumiin perustuvalla lännenelokuvalla Tapan sinut, Willie Boy (Tell Them Willie Boy Is Here, 1969), jonka hän oli itse myös käsikirjoittanut. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi maahantuoja on halunnut vaihtaa elokuvan fokusta korostamalla nimen kautta Robert Redfordin näyttelemää sheriffi Cooperia, kun alkuperäinen nimi on esivaltaa pakenevan intiaanin, Willie Boyn (Robert Blake), epätoivoinen huudahdus.

Sittemmin tv-sarjassa Baretta (1975-78) esiintynyt Blake tekee erinomaisen roolisuorituksen levottomana intiaanina, jota niin oma yhteisö kuin valkoisetkin ahdistavat. Willie Boy pakenee rakastettunsa Lolan (Katharine Ross) kanssa halki erämaan ilman toivoa pelastuksesta. Vuoden 1909 tapahtumiin perustuva tarina rakentaa kuvaa aikakauden patologisesta rasismista, jossa alkuperäisiä amerikkalaisia kohdellaan kuin eläimiä: Cooperiakin ihmetellään, kun tämä vaivautuu lähtemään intiaanin perään. Ajojahdin vastakohtana on presidentti Taftin vierailu, jota varten kaupunkilaiset suunnittelevat ruhtinaallisen kunniaistuimen. Ehkäpä pelko presidentin asemasta saa yhteisön vastaamaan nuoren intiaanin kapinaan poikkeuksellisen voimakkaasti.

Epätoivosten rakastavaisten vastinparina ovat sheriffi Cooper ja reservaatin johtaja, tohtori Elizabeth Arnold (Susan Clark), joiden suhde on jatkuvassa ristiriidassa. Cooper ei kestä koulutetun naisen johtavaa asemaa, ja samalla Arnoldin humaani linja reservaatin johdossa on jatkuvan kritiikin kohteena. Modernistisen westernin loppu jää avoimeksi, vaikka Willie Boy kohtaakin vääjäämättömän kohtalonsa. Cooper on elokuvan viime metreillä silmin nähden hämmentynyt ja epävarma, mutta pieni muutos on kuitenkin tapahtunut: sheriffi hieroo hiekalla verta käsistään kuin Pontius Pilatus ja antaa uhrin heimon haudattavaksi.