Marcel Carnén Yön portit (Les portes de la nuit, 1946) valmistui kriittisessä vaiheessa: toinen maailmansota oli juuri päättynyt, mutta vapauden huuman ohella liberation toi mukanaan myös ristiriitoja. Tämä ongelmallisuus on aistittavissa Carnén ensimmäisessä sodanjälkeisessä teoksessa. Elokuvahistorioitsijat ovat usein toistaneet ajatusta siitä, että poeettinen realismi päättyi sodan myötä, eikä Carné saavuttanut enää aiempien elokuviensa loistoa. Ajatus on ehdottomasti liian kategorinen. Carnén parhaat elokuvat syntyivät yhteistyössä Jacques Prévertin kanssa, ja tämä yhteistyö jatkui vielä elokuvissa Yön portit ja La Marie du port (1950), jälkimmäisessä tosin kreditoimattomasti. Yön portit jatkaa tyylillisesti Carnén ja Prévertin aiemmalla linjalla: mestarillinen kameran käyttö, öinen kaupunki, rakkauden ja vapauden suhde, tunteiden käsittely, kuvan ja sanan runollisuus... Yön portit alkaa ja päättyy metroasemalla. Tarina käynnistyy, kun vapautusta seuraavana talvena Jean Diego (Yves Montand) saapuu Pariisiin tapaamaan ystäväänsä Raymond Lecuyeriä (Raymond Bussières). Alku on painostava. Junassa Jean Diego vaihtaa katseita synkkäilmeisen miehen kanssa, joka myöhemmin paljastuu Kohtaloksi (Jean Vilar). Jean arvelee Raymondin jääneen Gestapon käsiin ja on tullut tapaamaan toverinsa puolisoa (Sylvia Bataille) ja esittämään suruvalittelunsa, mutta tapaaminen muuttuukin iloiseksi jälleennäkemiseksi. Yhteisen ravintolaillan päätteeksi Kohtalo astuu esiin ja jakaa ennustuksia yön tapahtumista: hän povaa romaaninaisen kuoleman ja väittää Jeanin tutustuvan kaunottareen. Ennustukset käyvät toteen. Jean törmää Malouhun (Nathalie Nattier), joka on juuri eronnut miesystävästään Georgesta (Pierre Brasseur). Taianomaisessa yössä rakkaus syntyy ja tuhoutuu, ja samalla katsoja tutustuu sodanjälkeisen Pariisin ihmistyyppeihin, Maloun isään, joka on vanhan polven konservatiivi, ja veljeen (Serge Reggiani), joka on kavaltanut Raymondin Gestapolle ja jolle sota on tarjonnut mahdollisuuden henkilökohtaiseen hyötyyn. Malou on itse viettänyt sodan Ranskan ulkopuolella, mutta hän kohtaa kohtalonsa kotikaupungissaan mustasukkaisen rakastajan kädestä.
Entä Kohtalo? Ennustus romaaninaisen kuolemasta toteutuu, mutta samalla näkymä tulevaisuuteen katkeaa. Sodanjälkeinen maailma ei ole Kohtalonkaan käsissä. Tämä yrittää lievittää Georgen vihaa ja suojella Jeanin ja Maloun rakkautta, mutta kohtalon kaikkivoipaisuus on kadonnut. Uuteen maailmaan liittyy ennustamattomuus.
Yön porttien kohokohtia on Jacques Prévertin sanoittama ja Joseph Kosman säveltämä Kuolleet lehdet (Les feuilles mortes). Yllättävää on, ettei Yves Montand sitä esitä, mutta hän tapailee sävelmää, kuulee sen kadulla ja kirjoittaa sanoja ylös muististaan. Kuolleet lehdet on muistuma kaukaa menneisyydestä. Vasta kun Jean ja Malou kohtaavat, laulu puhkeaa säveliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti