Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939) on John Fordin uran helmiä: sen pohjana on Dudley Nicholsin loistava, näytelmällinen käsikirjoitus, joka on filmattu kaksi kertaa myöhemminkin (1966, 1986). Vaikka Ford oli ohjannut lännenelokuvia jo mykkäkaudella, takana oli pitkä tauko ja Hyökkäys erämaassa oli hänen ensimmäinen ääniwesterninsä. Pääosassa ovat postivaunut, joiden on määrä kulkea Tontosta, Arizonasta, Lordsburgiin, joka on Uuden Meksikon puolella. Matka mutkistuu, kun apassit ryhtyvät päällikkönsä Geronimon johdolla sotapolulle. Dramaattinen toiminta käynnistyy jo Tontossa, jossa Ford nopeasti esittelee elokuvan keskeiset henkilöt ja heihin liittyvät jännitteet. Tonton väki on ajamassa pois sekä huonomaineisen Dallasin (Claire Trevor) että alkoholisoituneen lääkärin, Doc Boonen (Thomas Mitchell). Postivaunuissa matkustaa myös miehensä luokse pyrkivät rouva Mallory (Louise Platt), jota moraalisesti arveluttava seura tympii, sekä uhkapeluri Hatfield (John Carradine), joka tuntee Malloryn entuudestaan ja ahtautuu mukaan. Lisämausteen kokoonpanoon antavat myös hienotunteinen viskin myyntiedustaja Peacock (Donald Meek) ja rahansa kavaltanut pankinjohtaja Gatewood (Berton Churchill). Mukaan lyöttäytyy vielä sheriffi Curley (George Bancroft), joka on ajamassa takaa vankikarkuria, Ringo Kidia (John Wayne).
Postivaunujen kuljettaja Buck (Andy Devine) sivaltaa piiskaansa ja vaunut lähtevät. Preerian halki kiitävä menopeli on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Gatewood julistaa, ettei mikään toimii, ennen kuin Yhdysvaltain presidentiksi saadaan bisnesmies. Samaan aikaan hän on itse ryöstänyt pankkinsa ja lähtenyt pakomatkalla. Kaikki henkilöt pakenevat tai etsivät: Dallas kaipaa uutta elämää, matkan varrelta mukaan noussut Ringo janoaa sekä kostoa että rauhallista elämää maatilallaan. Hatfield on tuomarin poika, mutta päätynyt huonoille teille. Hän kaipaa menneisyttään ja kokee siitä tuulahduksen tavatessaan rouva Malloryn. Mallory puolestaan etsii miestään ja synnyttää matkan aikana pienokaisen.
Hyökkäus erämaassa sai ensi-iltansa Los Angelesissa helmikuussa 1939. Elokuvaa katsoessa on vaikeaa olla ajattelematta ajankohtaista poliittista tilannetta. Sodan puhkeaminen on kouriintuntuvasti läsnä. Silti elokuvassa on poikkeuksellista optimismia. Kun Doc Boone ja Curley loppukohtauksessa läimäyttävät Dallasin ja Ringon vaunut liikkeelle, tuntuu, että väärinymmärretyt nuoret saavat sittenkin uuden mahdollisuuden tilanteessa, jossa maailma elää kuilun partaalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti