Kesäinen muisto

Osallistuin hiljattain Kalevalan kulttuurihistoriaa käsittelevän teoksen kirjoittamiseen. Tehtäväkseni tuli selvittää, miten televisiossa oli käsitelty Suomen kansalliseeposta. Taustaksi kävin läpi Yleisradion ohjelmatietokannan Kalevala-viittaukset. Lista oli pitkä, mutta vähitellen alkoi tuntua siltä, että Kalevala eli vain tiettyinä aikoina vuodesta. Ohjelmistossa korostui helmikuinen Kalevalan päivä, mutta sen lisäksi suomalainen muinaisuus heräsi henkiin kesällä.

*

Ylittämätön Kalevala-keskittymä löytyi yöttömän yön tienoilta. Esimerkiksi juhannuksena 1962 Suomen Televisio esitti Matti Kuuslan ohjaaman Tammelassa tavataan, jossa esiintyivät Vieno Kekkonen ja Lasse Liemola, molemmat kansallispukuihin sonnustautuneena. Sokerina pohjalla oli ”Väinämöisen asuihin” pukeutunut kokoonpano – Erkki Seppä, Heikki Laurila, Emppu Peltola ja Erkki Valaste – joka esitti kappaleen ”Vaka vanha Väinämöinen” modernein rytmein höystettynä.

Suomalaisen kesän ja Kalevalan mystistä yhteyttä punottiin myös kansainvälisille markkinoille suunnatussa viihdeohjelmassa Löylyä – Suomalaisen saunan nousu ja uho. Se sai luvan edustaa Suomea Montreaux’n Kultaisen ruusun kilpailussa vuonna 1977 nimellä Sauna. Sweat Movie.

Jussi Tuomisen ja Neil Harwickin käsikirjoittamassa viihdekimarassa Väinämöinen näppäilee kannelta järven rannalla, idyllisessa ympäristössä, nousee yhtäkkiä rivakasti ja hihkaisee keksineensä saunan. Suomalainen sauna saa syntymyyttinä, joka kylläkin seuraavassa kohtauksessa romutetaan. Väinämöinen astuu saunaan, mutta palaa sieltä italialaiseksi hurmuriksi muuttuneena. Sauna on virilisoinut vanhuksen, ja sketsin lopussa Aino tavoitteleekin hehkeää Väinöä.

*

Nämä esimerkit eivät – suomalaisen viihteen tuntien – sinänsä yllätä, mutta ne kirvoittavat ajatuksen siitä, missä määrin suomalainen kesä ylipäätään merkitsee matkaa menneisyyteen. Kesällä historia tuntuu elpyvän talven hiljaiselon jälkeen: festivaalit, kulttuuritapahtumat, perhejuhlat ja sukutapaamiset seuraavat toistaan. Vanhat Suomi-filmitkin tuntuvat paremmilta kuin kaamosaikaan, ja Hollolan Hollywoodissa kuvatut kartanodraamat herättävät menneiden kesien kaipuun.

Suomalainen yhteiskunta muuttui rajusti ns. suuren muuton aikana 1960- ja 1970-luvuilla. Väki ahtautui Etelä-Suomen kaupunkeihin, ja samalla kesänvieton perusteetkin muuttuivat. Autoistumisen – ja halvan neuvostoöljyn – ansiosta liikkuminen helpottui. Maalle matkustaminen merkitsi menneisyyden kohtaamista, synnyinseudulle palaamista, vuorovaikutusta vanhemman sukupolven kanssa. Syksyn koittaessa levylautasella soi Reijo Taipaleen ”Kesäinen muisto”.

*

Jos kesä merkitsee taaksepäin katsomista, historian vahvaa läsnäoloa, onko talvi suomalaisille moderni vuodenaika?

Ainakin keskivertosuomalainen muuttaa syksyn tullen kesämökkinsä askeettisista olosuhteista nykyaikaiseen kaupunkiasuntoon, kaikkien mukavuuksien äärelle.

Mieleen nousee matkailuelokuva Talvinen Turku vuodelta 1968. Laajakangaselokuvasta tehtiin versioita useilla kielillä, ainakin englanniksi ja venäjäksi. Lumen verhoama kaupunki näyttää erityisen modernilta: pakokaasu pöllyää Aninkaistenmäellä keskitalven hämyssä, pakkanen paukkuu ja välillä kamera piipahtaa yökerhossa näyttämässä viimeisimpiä tanssirytmejä. Kaupunki elää tässä ja nyt, ajan hermolla, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti tulevaa.

*

Vuodenaikojen vaihtelu on osa suomalaista sielunmaisemaa. Menneisyyden muistaminen ja tulevaisuuden odottaminen kytkeytyvät aina toisiinsa, mutta tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa historia ja tulevaisuus pulpahtavat esiin vuorotahtiin, vuoden kiertokulun mukaan. Kesällä aika pysähtyy ja katse kääntyy menneeseen.

(ilmestynyt Turun Sanomissa 13.8.2009)