Enki Bilalin ohjaamalla tieteiselokuvalla Immortal ei ole suomenkielistä nimeä: teos on nähty vain dvd-levityksessä, eikä maahantuoja ole vaivautunut suomentamaan sitä Kuolemattomaksi. Bilal tunnetaan mielikuvituksekkaista, visionäärisistä sarjakuva-albumeistaan, ja hän on elokuvakäsikirjoitukseen yhdistänyt ns. Nikopol-trilogiansa kaksi ensimmäistä osaa Jumalaton näytelmä (La Foire aux immortels,suom. 1985) ja Unien vankila (La Femme piège, suom, 1988). Ensi-iltakierroksella Kuolematon sai ristiriitaisen vastaanoton, erityisesti siksi, että mukana oli kokonaan animoituja jaksoja. Bilalin elokuvaa voi luonnehtia tyylilliseksi ”sekatekniikaksi”: mukana on optisesti tallennettuja kohtauksia, mutta hyvin paljon myös kokonaan tietokoneanimoituja jaksoja, tai kohtauksia, joissa optiset ja animoidut elementit sekoittuvat. Ainakin omasta mielestäni kokonaisuus toimii ja tuntuu luontevalta tavalta toteuttaa sarjakuvamaisuus elokuvallisssa muodossa. Belgradissa syntynyt Bilal kuuluu tieteisfantasian vaikutusvaltaisiin hahmoihin: voi jopa väittää, että hän on yhdessä Moebiuksen kanssa vaikuttanut olennaisesti siihen tapaan, jolla 2000-luvun fiktio kuvaa tulevaisuutta. Bilalin teokset ovat aina olleet poliittisia. Kuolemattoman päähenkilö on menneisyydestä syväjäädytettynä nykyisyyteen, vuoteen 2095, joutunut Nikopol (Thomas Kretschmann). Kun Jumalattoman näytelmän alussa ollaan vuodessa 2023, Bilal on tyrkännyt elokuvaversion etäämmäs tulevaisuuteen. Samalla Pariisi on vaihtunut New Yorkiksi. Kuolemattomassa maailma on kuitenkin yhtä eriarvoinen, väkivaltainen ja diktatorinen kuin Jumalattomassa näytelmässä. Bilal kertoi sarjakuvansa ilmestymisen (1980) jälkeen, että jakaantuneen kaupungin idea tuli Berliinistä. Sarjakuvassa kylmän sodan tunnelma on kouriintuntuva, kun taas Kuolemattomassa ollaan enemmän valmistumisvuoden tulevaisuudessa, kaupallisten kulttuurin ja mediapolitiikan noidankehässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti