Tennessee Williamsin Äkkiä viime kesänä sai ensi-iltansa Broadwaylla tammikuussa 1958, ja valkokankaalle pienoisdraama päätyi jo vuonna 1959. Joseph L. Mankiewiczin toteutuksessa on näyttämömäisyyttä, mutta samalla sellaista intensiteettiä, ettei tulisi mieleenkään krisitoida elokuvaa teatraaliseksi. Päinvastoin: Mankiewicz antaa näyttelijöiden loistaa, ja elokuvallinen käsittely mutkistuu tarinan edetessä. Gore Vidalin ja Tennessee Williamsin käsikirjoitus on oikeastaan kokonaan uusi teos, uusine sivuhenkilöineen, kohtauksineen ja juonenkäänteineen. Sekä näytelmän että elokuvan keskiössä on poissaolo: Violet Venablen (Katherine Hepburn) poika Sebastian on kuollut mystisesti Euroopan-matkalla, eikä mukana ollut Catherine Holly (Elizabeth Taylor) pysty muistamaan traumaattista tilannetta. Catherine on työnnetty mielisairaalaan, ja Violet haluaisi saattaa Catherinen lobotomialeikkaukseen estääkseen totuutta paljastumasta. Elokuvassa tärkeässä roolissa on nuori kirurgi Cukrowicz (Montgomery Clift), jolla on rohkeutta kuunnella Catherinea.Sebastianin hahmo on monitulkintainen: hänet rinnastetaan Pyhään Sebastianukseen, jonka kuva komeilee Violetin olohuoneessa. Sebastianin kuolema saa marttyyrikuoleman piirteitä, ja hän näyttäytyy henkilönä, joka väistämättömästi ajautuu onnettomaan kohtaloonsa. Tennessee Williamsin näytelmässä peittelyn kohteena on Sebastianin homoseksuaalisuus, ja tähän myös elokuva viittaa. Catherine toteaa olleensa vain houkutuslintu, jonka tavoitteena oli kiinnittää miesten huomio. Sebastianin kuolema kuvataan takautumana: se on raadollinen, irvokas ja kannibalismiviittauksissaan lähes rituaalinomainen. Säätyläistön ”ruumiiton”, epäseksuaalinen maailma kohtaa vastakohtansa, inhimillisen elämän ruumiillisuuden. Jonkinlaisen sovinnon elokuvan lopussa tarjoaa se, että Cukrowicz löytää ratkaisun ilman lobotomiaa, ruumiillista käsittelyä. Viime kädessä ihminen on psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus, jota ei Cukrowiczin veitsellä voi koskaan parantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti