Juhlistimme juhannusta katsomalla F. E. Sillanpään ”eepilliseen sarjaan” perustuvan Ihmiset suviyössä, jonka Valentin Vaala ohjasi vuonna 1948. ”Eepillinen" teos on kestoltaan runsaan tunnin, mutta kerronnan verkkaisuus ja viipyilevyys luo mielikuvan rauhallisuudesta ja kestosta. Elokuva kuvaa suomalaista kesäyötä, jonka aikana neljä kohtaloa kytkeytyy toisiinsa. Syrjämäen emäntä (Emma Väänänen) on raskaana ja saamaton isäntä (Eero Roine) lähtee etsimään kätilöä. Telirannan kartanoon saapuu nuori Arvid (Matti Oravisto), joka on ihastunut talossa asuvaan Helkaan (Eila Pehkonen). Mettälän torpan emäntä Santra (Kaisu Leppänen) tarjoaa sahtia kylän miehille, ja samaan aikaan Santran juoppo mies Jukka (Matti Lehtelä) joutuu toisen tukkilaisen, Nokian (Martti Katajisto), puukottamaksi. Kunnanlääkäriä (Kaarlo Halttunen) etsitään läpi elokuvan, ja hän pääsee todistamaan niin miehen kuolemaa kuin lapsen syntymääkin. Tuntuu kuin Telirannan nuoret haaveilisivat kesäyön auringossa koko elokuvan halki, ja ainoat liikahdukset ovat heidän sisäisissä tunteissaan,orastavassa rakkaudessaan. Tämän subliimin kerrostuman rinnalla Nokian ruumiillisuus on kouriintuntuva vastavoima.Elokuvassa on vahvoja, päämäärätietoisia naisia, Syrjämaan Hilja ja Mettälän Santra, kun taas miehet seuraavat Nokian ja Mettälän Jukan tapaan hetken mielijohteita. Väistämättä tosin tulee mieleen, että affektiisivuus (Nokia, Jukka) tai saamattomuus (Syrjämaan isäntä) liittyy nimenomaan kansanmiehiin, sillä Telirannan isäntä (Toivo Hämeranta), Arvid ja kunnanlääkäri ovat järkiperäisyyden perikuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti