Diktaattori (1940)

Ajauduimme katsomaan Diktaattoria (The Great Dictator, 1940) puolivahingossa. Chaplinin merkittävimpiin kuuluva elokuva oli aikanaan rohkea, ajankohtainen puheenvuoro. Hollywood oli toisen maailmansodan alussa vaitelias, eikä juurikaan kommentoinut Euroopassa käytyä sotaa ennen Pearl Harborin hyökkäystä. Yleisen hiljaisuuden keskellä Diktaattori oli poikkeus. Chaplin itse kommentoi New York Times -lehdelle syyskuussa 1940: ”What is more effective than to laugh at these fellows who are kicking humanity around?” Samassa haastattelussa Chaplin toteaa, että vaikka diktaattorit ovat naurettavia, he eivät ole epäinhimillisiä. Esimerkkinä hän pitää kohtausta, jossa Hynkel tanssi maapallon kanssa. Hynkel on vain pieni ihminen. Kiinnostavaa kohtauksessa on musiikin käyttö. Wagnerin Lohengrinin sävelet soivat, mutta paradoksaalisesti samat sulosoinnut kaikuvat loppukohtauksessa, jossa juutalainen parturi diktaattoriksi pukeutuneena nousee korokkeelle ja pitää vaikuttavan puheensa demokratian puolesta. Samat Lohengrinin sävelet, jotka Hynkelin tanssissa merkitsivät fantastista vallanhimoista unelmaa, nousevat merkitsemään rauhaa ja sopusointua.