Bouncer 1–2

François Boucqin ja Alejandro Jodorowskyn lännensarja Bouncer alkoi ilmestyä suomeksi viime vuonna Jalavan kustantamana ja Heikki Kaukorannan suomentamana. Lähdökohdat ovat kiinnostavat jo siksi, että Boucq on Ranskan johtavia sarjakuvataiteilijoita ja chileläissyntyinen Jodorowsky tunnetaan paitsi käsikirjoittajana myös elokuvaohjaajana ja kirjailijana. Vuonna 1929 syntynyt Jodorowsky on sarjakuvan puolella tehnyt yhteistyösä muun muassa Moebiuksen (Jean Giraud) kanssa. Boucq ja Jodorowsky aloittivat Bouncer-sarjan vuonna 2001 ja sen viimeisin, yhdeksäs albumi ilmestyi Ranskassa vuonna 2013. Jalava on tähän mennessä julkaissut kolme, joista luin nyt kaksi ensimmäistä. Kainin silmä (Un diamant pour l’au-delá, 2001) ja Armottomien laupeus (La pitié des bourreaux, 2002) ovat yhtenäinen kokonaisuus, ja ne kannattaakin lukea yhtenä teoksena.

En tunne Jodorowskyn uskonnollista ajattelua, mutta minulle Bouncer näyttäytyy hyvin katolisena, latinalaisen kulttuurin teoksena alusta loppuun. Raadollisuudessaan se tuo mieleen spagettiwesternien maailman, mutta mukaan on punottu vanhatestamentillisia aiheita sekä annos 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun dekadenttia rappioromantiikkaa.  Kainin silmä alkaa historiallisella kiinnekohdalla, kuvaamalla sisällissodan jälkeistä aikaa, jossa kapteeni Raltonin miehet jatkavat terroriaan. Tuota pikaa paljastuu albumin nimen idea: keskiössä ovat veljekset, jotka ovat oikeastaan sodassa keskenään. Yksi veljeksistä on lempinimeltään Bouncer, Barro Cityn Infierno-saluunassa työskentelevä vahti. Kolmas veljeksistä, uskoon kääntynyt vanhus, saa surmansa jo alkumetreillä, ja hänen poikansa janoaa kostoa, setänsä kuolemaa. Enempää ei tarinasta voi tässä yhteydessä paljastaa. Ainakin näiden kahden albumin perusteella Boucqin ja Jodorowskyn teos vaikuttaa 2000-luvun westernkirjallisuuden helmeltä: Boucqin kuvia huomaa katsovansa viipyillen, uppoutuen, ja Jodorowskyn käsikirjoitus avaa vähitellen takautumien kautta päähenkilöiden traagiset kohtalot. Välillä ote on ehkä liiankin ankaraa, mutta pidän erityisesti runouteen liittyvistä välähdyksistä, Rilken Duino-elegioiden ja Baudelairen Pahan kukkien, punomisesta tarinaan.