Aniki-Bóbó (1942)

Manoel de Oliveiran ensimmäinen täyspitkä fiktioelokuva Aniki-Bóbó (1942) on portugalilaisen elokuvan klassikko ja ehdottomasti parhaita lapsiaiheisia elokuvia. Teos perustuu João Rodrigues de Freitasin romaaniin Meninos Milionários, josta de Oliveira teki itse käsikirjoituksen. Elokuva sijoittuu vanhaan Portoon, ohjaajan synnyinkaupunkiin, ja näyttelijöinä toimivat paikalliset lapset. Tapahtumat sijoittuvat kaupungin kaduille, koululuokkaan ja Douron rannalle, jossa lapset leikkivät. Jo elokuvan alkutekstit viittaavat siihen, että luvassa on draamaa: juna syöksyy eteenpäin tunnelista, tyttö kirkaisee ja poika vierii rinnettä alas. Ratkaisu on siinä mielessä ymmärrettävä, että ohjaaja on halunnut antaa katsojalle odotusarvon: tämä on elokuva lapsista, mutta samalla kyse on paljon muustakin. Jännitettä luo sekin, että elokuvan nimi Aniki-Bóbó viittaa lastenloruun, ehkä sen voisi suomentaa Entten tentten.

Aniki-Bóbón keskiössä on pieni Carlitos (Hóracio Silva), joka on alussa lähdössä kouluun. Äiti antaa hänelle laukun, joka muistuttaa pysymään kaidalla polulla. Mieleen tulee Carlo Collodin Pinocchio, mutta tässä tarinassa ei ole Huvitusten saarta vaan pieni myymälä, jonka nimi on houkuttelevasti Kiusausten kauppa. Makeisia ja leluja myyvä liike saa lapset tuon tuostakin ikkunan taakse haaveilemaan. Toiseen maailmansotaan elokuvassa ei viitata, mutta on selvää, että aineelliset olosuhteet olivat niukat. Vuoden 1942 todellisuudessa näyteikkuna on portti haaveiden maailmaan, toiseen todellisuuteen. Varsinainen draama liittyy kuitenkin ihmissuhteisiin. Carlitos ihastuu Terezinhaan (Fernanda Matos), mutta tämä on enemmän kiinnostunut Eduardinhosta (António Santos), joka haluaa muutoinkin olla lapsilauman johtaja. Terezinha haluaisi nuken, eikä Carlitos voi vastustaa kiusausta: hän varastaa sen kääntääkseen Terezinhan huomion itseensä ja saadakseen vastarakkautta.

Carlitosin ja Terenzhinan romanttinen öinen kohtaus jää mieleen, mutta silti kouraisevinta on väärinkäsitys, joka tekee Carlitosista hylkiön. Eduardinho kompastuu ja suistuu rinnettä alas, ja lapset uskovat Carlitosin tönäisseen kilpailijaansa. Kauppias (Naschimento Fernandes) sattuu kuitenkin näkemään tilanteen ja korjaa ennen pitkää vääryyden. Samalla Carlitosin rikos selviää, ja hän saa sen anteeksi. Eduardinho on sairaalassa, mutta hän toipuu. Aniki-Bóbó kertoo lapsista, mutta oikeastaan sen käsittelemät tunteet ovat yleispäteviä ja samoja, joita elokuvantekijät ovat jatkuvasti käsitelleet aikuisten maailman sijoitetuissa tarinoissa. Rakkaus, kateus, mustasukkaisuus, syyllisyys, yksinäisyys ja häpeä nousevat etualalle, mutta lopulta myös anteeksianto ja myötätunto. Kaiken kaikkiaan on helppo ymmärtää, miksi Aniki-Bóbó on portugalilaisen elokuvan kantateoksia. Aikalaisyleisössä se herätti ristiriitaisia tunteita, mutta arvostus on kohonnut vuosien saatossa.