Wienin iloiset neitoset (1931)

Pahus. Kopioni elokuvasta Wienin iloiset neitoset (Die lustigen Weiber von Wien, 1931) loppuu kesken varttia ennen loppuratkaisua. Tosin ei ole vaikea arvata, että elokuva saa kaikin puolin onnellisen päätöksen. Ehkäpä en ihan helposti loppua näekään, sillä tätä Walter Reischin käsikirjoittamaa Géza von Bolváryn ohjausta ei ole ilmestynyt tallenteena. Silti, näkemäni perusteella, elokuva vahvistaa kuvaa siitä, miten lyömätön yhdistelmä Bolváry ja Reisch olivat 1930-luvun alussa, ja kun päälle laitetaan Willi Forst ykköstähtenä ja Robert Stolz säveltäjänä, katsojan viihtymisen voi taata sataprosenttisesti. Nyt vasta katsoessani sisäistin sen, että Bolváryn 30-luvun alun Wien-fantasiat tehtiin Berliinissä, ja vasta vuodesta 1936 lähtien Bolváry toimi Wienissä Styria-Filmin, Terra-Filmin ja Wien-Filmin palveluksessa. Tämän huomaa siitä, että vuodesta 1936 lähtien Bolváryn elokuvien saksan kieli on huomattavasti murteellisempaa. Vaikka Wienin iloiset neitoset hyödyntää pääasiassa itävaltalaisia näyttelijöitä, heidän puheestaan saa paremmin selvää koulusaksan perusteella.

Wienin iloiset neitoset viittaa Shakespearen Windsorin iloisiin leskiin, mutta pääroolissa eivät ole lesket vaan hovineuvos Anselm Leitnerin (Paul Hörbiger) iloluontoiset tyttäret, joita on yhteensä kymmenen. Itävallassa ajatuksella ”Wienin iloisista neitosista” oli jo pitkä historia siinä mielessä, että Johann Strauss nuoremman keskeneräinen operetti oli 1860-luvulla ollut juuri tämän niminen. Sittemmin samalla otsikolla, Die lustigen Weiber von Wien, valmistui Robert Stolzin operetti vuonna 1908. En ole pystynyt selvittämään, miten lähellä näiden näyttämöteosten tarinat ovat vuonna 1931 valmistunutta elokuvakomediaa, mutta musiikillisia viittauksia Stolz toki käytti omaan aiempaan teokseensa. Operetin tunnetuimpiin sävelmiin kuului laulu ”Adieu mein kleiner Gardeoffizier”, mutta Stolz oli käyttänyt tätä jo edellisenä vuonna valmistuneessa komediassa Älä kysy miksi... (Das Lied ist aus, 1930).  Siksi sitä ei voinut enää uutuuselokuvassa hyödyntää.

Wienin iloiset neitoset esittelee ensimmäisissä kuvissaan katsojalle tanssinopettaja Augustin Tuschingerin (Willi Forst), joka yrittää opettaa eleganttia liikehdintää Leitnerin kymmenelle tyttärelle. Tuota pikaa ilmenee, että Leitner suunnittelee avioliittoa vaudeville-tähden Therese Zelenkan (Cordy Millowitsch) kanssa, ja isäänsä nöyryyttääkseen tyttäret päättävät ryhtyä vaudeville-esiintyjiksi niin pitkäksi aikaa, että isä antaa periksi. Augustin puolestaan ihastuu kahvilan pitäjän tyttäreen Gretliin (Lee Parry), mutta romanssi ei ota onnistuakseen, kun Leitnerin tyttäret pörräävät opettajansa ympärillä. Wienin iloisissa neitosissa Wien on kahviloiden kaupunki, ja erityisen hieno on se hämyinen kuppila, jonne Augustin pyöräilee ja jossa hän opettaa ammattilaisille kahvinkeiton salaisuuksia. Toinen mieleenpainuva kohtaus on karonkka tyttärien vaudeville-esiintymisen jälkeen. Leitnerin vieraana on opetusministeri Waldmüller (Oskar Sima), joka melkein halkeaa ihastuksesta tanssijattaria kohtaan, tietämättä, että nämä ovat Leitnerin tyttäriä. Kohtaus päättyy tolkuttomaan ryyppäämiseen, johon myös tyttäret osallistuvat. Elokuvaa katsoessa alkoi hahmottua se, miksi 30-luvun alun saksalaiset ja itävaltalaiset komediat viehättävät enemmän kuin vuosikymmenen lopun teokset: niissä on sopivasti sopimatonta kurittomuutta ja yllätyksellisyyttä. Tuntuu, että vuosikymmenen loppua kohti komediat olivat tyylillisesti ehyempiä ja kerronnaltaan helpommin ennakoitavia. Selvää on myös, että mahdollisuudet avangardismiin hupenivat 30-luvun puolivälin jälkeen, kun poliittinen ote elokuvatuotannosta kiristyi. Siinä tilanteessa moni elokuvantekijä siirtyi Berliinistä Wieniin ja myöhemmin Ranskaan, Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Käsikirjoittaja Walter Reisch oli yksi lähtijöistä. Vuodesta 1938 hän työskenteli MGM:n käsikirjoitusosastolla Hollywoodissa.