Naisten unelma (1933)

Géza von Bolváryn rikoskomedia Naisten unelma (Was Frauen träumen, 1933) sai ensi-iltansa Budapestissä 4. huhtikuuta ja Berliinissä 20. huhtikuuta 1933. Elokuvan valmistuminen sijoittui poliittisen mullistuksen keskelle, ja on hämmentävää ajatella, millaisia ihmiskohtaloita kuvauspaikalla kohtasi – viimeistä kertaa ennen vedenpaisumusta. Naisten unelma oli Frank Schultzin ja Billy Wilderin käsikirjoittama. Suchassa, nykyisessä Puolassa, syntynyt Wilder siirtyi Pariisin kautta Hollywoodiin vuonna 1933. Prahalaissyntyinen Schulz emigroitui Iso-Britanniaan. Naispääroolissa nähtävä Nora Gregor teki seuraavan elokuvansa vasta kuusi vuotta myöhemmin Pariisissa. Se oli Jean Renoir'n Pelin säännöt (La Règle du jeu, 1939), mutta juutalaisena hänen oli paettava Euroopasta. Myöhemmin Gregor kuoli Chilessa oman käden kautta vuonna 1949. Naisten unelmassa nähdään myös kaksi poliisihahmoa, joita esittävät Peter Lorre ja Otto Wallburg. Heidän kohtalonsa johtivat eri suuntiin. Lorre lähti välittömästi maasta; Wallburg jäi ja kuoli Auschwitzissä lokakuussa 1944.

Naisten unelman ensimmäinen puolituntinen toimii loistavasti. Jalokiviliikeen ikkunan edessä seisoo Rina Korff (Nora Gregor) haaveilemassa timanteista. Perspektiivi kuitenkin muuttuu, kun mystinen tarkkailija (Kurt Horwitz) seuraa Rinan jälkiä ja arvaa tämän seuraavat liikkeet. Rina astuu jalokiviliikkeeseen ja tekee ovelan varkauden. Hämmentävästi mystinen vainoaja astuu liikkeeseen juuri ennen poliisin tuloa ja maksaa varastetun timantin. Poliisikaksikko Füssli (Peter Lorre) ja Kleinsilber (Otto Wallburg) jättää koomisen vaikutelman. Füsslin nuori ystävä Walter König (Gustav Fröhlich) työskentelee hajuvesiliikkeessä ja auttaa tunnistamaan erikoislaatuisen parfyymin, mikä johtaa Rinan jäljille.

Naisten unelma on nokkela komedia, jossa Billy Wilderkin kädenjälki kohtaa Géza von Bolváryn sofistikoidun ohjauksen. Paikoitellen huomio kiinnittyy Willy Goldbergerin loistavaan kuvaukseen, esimerkiksi tanssiaisjaksossa, jossa Rina sytyttää savukkeensa. Natsien valtaannousu teki myös Goldbergeristä kiertolaisen: hän kuvasi vuoden 1933 jälkeen Ruotsissa, Itävallassa, Portugalissa ja Espanjassa. Kokonaisuutena Naisten unelma on viihdyttävää katsottavaa, joka tuo mieleen myöhemmät Hollywoodin ”jalokivielokuvat” Howard Hawksin komediasta Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes, 1953) aina Hitchcockin viimeiseen jännäriin Perintö (Family Plot, 1976). Eniten elokuva muistuttaa kuitenkin Ernst Lubitschin komediaa Huolia paratiisissa (Trouble in Paradise, 1932). Naisten unelmassa erityislaatuista on sen tapa kuvata kleptomaniaa, ja komediallisesta tyylilajista huolimatta Rinan taistelu varastamisen himoa kohtaan saa vakavia sävyjä.