Kaksi nuorta sydäntä (1928)

Criterion julkaisi vuonna 2012 unkarilaissyntyisen Paul Fejosin, alk. Pál Fejös (1897–1963), unohdetun kokeellisen rakkauselokuvan Kaksi nuorta sydäntä (Lonesome, 1928), josta ei aiemmin ole ollut dvd-julkaisua. Restaurointi perustuu Ranskan kinemateekista löytyneeseen nitraattikopioon, ja myös välitekstit on käännetty ranskannoksen perusteella uudelleen englanniksi. Dvd:llä on mukana  äänite, jossa Fejos kertoo itse urastaan. Harvinainen nauhoite on Columbian yliopiston muistitietohistorian projektin taltioima, ja Fejos kertoo humoristisen kulmikkaasti urastaan, joka kuulostaa pähkähullujen sattumien kavalkadilta. Ilmeisesti Fejos ei ollut helppo persoona, sillä hän ehti 20-luvun lopulla käydä useimpien Hollywood-yhtiöiden pakeilla, kunnes yhteistyö Universalin ja Carl Laemmlen kanssa lähti lentoon. Fejosin mukaan Kaksi nuorta sydäntä sai tuottajan tunteet pintaan: ”Oh, Laemmle was crying so at the projection. His secretary needed to go out to get a new handkerchief. It was a tearjerker.”

Kaksi nuorta sydäntä alkaa New York Cityn heräämisellä ja tuo mieleen Walther Ruttmannin dokumentin Berliini: Suurkaupungin sinfonia (Berlin: Die Sinfonie der Grossstadt, 1927). Vähitellen elokuva esittelee kaksi yksin elävää työläisnuorta, tehtaassa ahertavan Jimin (Glenn Tryon) ja puhelinvaihteena työskentelevän Maryn (Barbara Kent). Fejos kuvaa loistavasti suurkaupungin kiireistä, kiihkeää, stressaavaa elämänryhtmiä. Aamulla kaikki ryntäävät puolijuoksua metroasemalle ehtiäkseen ajoissa töihin. Kellotaulu ja viisarien liikkeet on kaksoiskopioitu kuvan päälle lisäämään ajallisen kurin ankaruutta. Lopulta koittaa vapaapäivä, ja lomanvietto muistuttaa pari vuotta myöhemmin valmistunutta saksalaista elokuvaa Ihmisiä sunnuntaina (Menschen am Sonntag, 1930), jossa berliiniläiset matkaavat sunnuntaina Wannseelle. Newyorkilaisten nuorten kohteena on Coney Island, jonka ranta- ja huvipuistoelämää Fejos kuvaa. Kaksi nuorta sydäntä viehättää tarinallisella yksinkertaisuudellaan: yksinäiset tapaavat ja ihastuvat, he teeskentelevät aluksi olevansa muuta kuin ovat, mutta tämä illuusio haihtuu ennen kuin on ehtinyt kunnolla syntyäkään. Varsinainen draama käynnistyy, kun illan pimetessä rakastavaiset kadottavat toisensa.

Kaksi nuorta sydäntä on kokeilevuudessaan 20-luvun hedelmä. Kamera liikkuu, ja ohjaaja testailee erilaisia kuvallisia keinoja. Coney Islandilla elokuva myös purkautuu värileikiksi, öiset valot ja ilmapallot erottavat juhlapäivän (elokuvassa vietetään kansallispäivän aattoa!) arjen harmaudesta. Kun elokuva valmistui, elettiin äänielokuvan kynnyksellä, ja niinpä Fejos on ottanut mukaan kolme dialogijaksoa. Siirtymät ovat oivaltavia: kun Coney Islandin illassa elokuva puhkeaa ääneen, päähenkilöt siirtyvät unelmien maailmaan. Kaksi nuorta sydäntä sai Suomen ensi-iltansa tapaninpäivänä 1929 elokuvateatteri Scalassa. Elokuvaa katsoessa ei voi olla miettimättä, miltä tämä urbaanin elämänrytmin kuvaus on näyttänyt suomalaisista. Alun hektinen, stressaava elämä on varmaankin antanut lohduttoman kuvan modernin maailman kehityssuunnasta.