Barabbas (1961)

Kun 1980- ja 1990-luvun vaihteessa harrastin antiikkispektaakkelia, Richard Fleischerin ohjaama Barabbas tuli katsottua useaan kertaan, vaikka käytössä oli vain muotopuoli VHS-nauha. Barabbas on ollut saatavana dvd:nä jo jonkin aikaa, mutta sen katsominen on jäänyt. Televisiossa elokuva on tiettävästi näytetty vain kerran vuonna 1981. Silti voi sanoa, että Barabbas oli 1950- ja 1960-lukujen spektaakkelibuumin parhaita. Elokuva perustuu ruotsalaisen nobelistin Pär Lagerqvistin romaaniin, joka on lyhyt, ytimekäs ja pohdiskeleva, mutta silti käsikirjoittaja Christopher Fry on onnistunut säilyttämään sen ydinkysymyksiä spektaakkelin edellyttämän laveuden sisällä. Lähtökohdiltaan Barabbas muistuttaa Lewis Wallacen romaania Ben-Hur, jossa tarkastalleen pyhiä tapahtumia sivullisen näkökulmasta, mutta kun Ben-Hurin tarjoama rinnakkaiselämäkerta on kunnioittava ja pönäkkä, Lagerqvistin kertomuksessa näkökulmana on marginaalisen rikollisen epäusko. Barabbaan onnettomuus on siinä, että Kristus tuomitaan hänen sijastaan ja hänen elämänsä tulee pelastettua kuin vahingossa. Barabbas yrittää ymmärtää kristittyjä, mutta hän näkee myös erilaisia, ristiriitaisia tapoja tulkita kysymystä Jumalan rakkaudesta. Kun kristityt profetoivat vanhan maailman tuhosta ja uuden Jumalan valtakunnan syntymästä, Barabbas tulkitsee sanat konkreettisesti ja osallistuu Rooman polttamiseen. On vaikea kuvitella Barabbaan rooliin ketään muuta kuin Anthony Quinn. Tämän tiedosti myös tuottaja Dino de Laurentiis, sillä hän osti Quinnin irti Broadway-sopimuksesta. Quinnin käsissä Barabbaasta tulee inhimillisen epätietoisuuden, ristiriitaisuuden ja kärsimyksen kuva.

Pohdiskelevuus pitää Barabbaan hyvin koossa, vaikka puitteet vaihtuvat Jerusalemin kaduista sisilialaiseen rikkikaivokseen ja roomalaiseen gladiaattoriareenaan. Anthony Quinnin ohella elokuvasta löytyy tukku muitakin kiinnostavia roolisuorituksia, Silvana Mangnano Raakelina, jonka kivittämistä Barabbaan on vaikea hyväksyä, Vittorio Gassman kristittynä Sahakina, Jack Palance gladiaattorikoulun Torvaldina ja Arthur Kennedy Pontius Pilatuksena. Säveltäjä Mario Nascimbene teki Barabbaaseen yhden parhaista musiikeistaan. Erityisesti alku jää mieleen: ruoskaniskut ja yleisön atonaaliset kauhunhuudot ovat osa sävellystä. Richard Fleischerin ohjauksessa on niin ikään kiinnostavia, elämänmakuisia yksityiskohtia, kuten gladiaattoriareenan siivoojat, jotka luutivat pois edellisillan roskia samaan aikaan kun areenalla harjoitellaan.

Aikanaan Barabbasta mainostettiin julisteella, jossa elokuvan nimi on hakattuna temppelin kylkeen. Lähestulkoon kaikissa aikakauden spektaakkeleissa elokuvan monumentaalisuus assosioitiin historian monumentteihin. Kuuluisimpana esimerkkinä on William Wylerin Ben-Hur (1959), jonka julisteessa elokuvan nimi on jättiläismäinen marmorinen muistomerkki. Lehdistötiedotteissa kerrottiin yksityiskohtaisesti elokuvantekemiseen tuhlatuista resursseista, hiekka- ja sementtimääristä, statistien paljoudesta ja investoinneista. Barabbaan juliste viittaa samanlaiseen haluun tehdä elokuvasta itsestään monumentti, mutta sisältö ei tätä kuitenkaan vaadi. Barabbas puhuttelee inhimmillisyydellään enemmän kuin monumentaalisuudellaan.