Humukaupunki (1940)

Jack Conwayn ohjaama Humukaupunki (Boom Town, 1940) oli Hedy Lamarrin neljäs Hollywood-elokuva. Paettuaan miehensä asetehtailija Fritz Mandlin luota, hän oli tutustunut Louis B. Mayeriin ja saapunut tämän kanssa samalla laivalla Euroopasta vuonna 1937. Merimatkan aikana sukunimikin vaihtui Kiesleristä Lamarriksi. Ensimmäisten vuosien aikana MGM:llä oli selvästi vaikeuksia hyödyntää uutta hankintaansa - epäilemättä siitä syystä, että eurooppalaisen tähden maine oli syntynyt kohua herättäneessä, ja paavinkin tuomitsemassa, draamassa Hurmio (Ekstase, 1933). Lamarrin Hollywood-debyytti Casbahin vanki (Algiers, 1938) toteutui United Artistsin ja Walter Wangerin alaisuudessa. Seuraavat 11 elokuvaa valmistuivat kaikki MGM:lle.

Humukaupunki kuvaa öljybisneksen varhaisvaiheita Yhdysvalloissa. Päähenkilöt Big John McMasters (Clark Gable) ja Jonathan Sand (Spencer Tracy) ovat pioneereja, jotka aloittavat öljyn etsinnän yhdessä; välillä he ovat upporikkaita, välillä rutiköyhiä. Big John rakastuu kaverinsa kirjetoveriin Elizabethiin (Claudette Colbert), ja kolmiodraama on valmis. Hedy Lamarr astuu näyttämölle vasta 50 minuutin kohdalla: hän esittää Karen Vermeeriä, sofistikoitunutta naista, johon Big Johnilla on suhde McMastersien muutettua etelästä paheelliseen New Yorkiin. Karen häipyy näyttämöltä yhtä vähin äänin kuin saapuikin. Kuvaavaa on, että hän livahtaa ulos takaovesta tilanteessa, jossa Big Johnia uhkaavat sekä avioero että monopolisyytös, eikä koskaan palaa. Osassa elokuvistaan Lamarr selvästi "tropikalisoitiin" eksoottisen toiseuden edustajaksi, mutta osassa hän edustaa eurooppalaista modernia naista. Humukaupungissa itsenäinen nainen ei sinänsä näyttäydy vaarallisena, mutta hän on uhka niille amerikkalaisille arvoille, joiden puolesta Big Johnin ja Jonathanin kaltaisten uudisraivaajien katsottiin taistelevan. Karenin - ja ehkä myös New Yorkin - eurooppalaisuus asettuu vastakuvaksi öljykenttien eteenpäin pyrkivälle amerikkalaisuudelle.