Eilen maanantaina julkistettiin SKS:n kustantama Kalevalan kulttuurihistoria. Teos on eeppinen kokonaisuus jo itsessään, laajempi kuin vanha ja uusi Kalevala yhteensä - mutta sehän on loogista, sillä Kalevalan vaikutushistoria haarautuu niin monin säkein suomalaiseen kulttuuriin, että isokin teos tuntuu riittämättömältä. Julkistamistilaisuudessa toimituskuntaan kuulunut Seppo Knuuttila vertasi Kalevalan roolia kolmessa Suomen kulttuurihistorian kokonaisesityksessä. Kun 1930-luvun teoksessa Kalevala oli vahvasti läsnä, tuoreimmassa 2000-luvun kulttuurihistoriassa kansalliseeposta ei enää käsitellä omana kokonaisuutenaan. Onko Kalevalan merkitys vähentynyt? Julkistamistilaisuudessa Kalevi Aho esitteli musiikillisia Kalevala-tulkintoja ja, hämmästyttävää kyllä, suurin osa niistä on syntynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. Jos Kalevalan vaikutushistoriaa arvioidaan kaikessa laajuudessaan, niin että mukaan lasketaan myös vaikkapa populaarimusiikilliset viittaukset tai parodiset tv-sketsit, Kalevalan kulttuurinen laahus näyttää pidemmältä kuin ensialkuun voisi arvella.Knuuttila viittasi Kalevalan viimeisen laulun säkeeseen: ”Mieli on jäämähän parempi kuin on kesken katkemahan.” Kohta kuuluu kokonaisuudessaan:
Noin kuulin saneltavaksi, toisin tutkaeltavaksi:
”Eipä koski vuolaskana laske vettänsä loputen,
eikä laulaja hyväinen laula tyynni taitoansa.
Mieli on jäämähän parempi kuin on kesken katkemahan.”
Eepoksen lopussa Väinämöinen on tekemässä lähtöä, runon virta on ehtymässä mutta perintö on siirretty eteenpäin. Näitä Kalevalan viimeisiä sanoja on Suomessa siteerattu ehkä enemmän kuin mitään muuta tekstin kohtaa:
Vaan kuitenki kaikitenki la'un hiihin laulajoille,
la'un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.
Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi
laajemmille laulajoille, runsahammille runoille,
nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti