Kaasuvalo (Gaslight, 1940)

Thorold Dickinsonin Kaasuvalo (Gaslight, 1940) valmistui toisen maailmansodan aikana ja jäi Hollywoodissa vuonna 1944 valmistuneen uudelleenfilmatisoinnin jalkoihin. Kerrotaan, että ohjausvastuuta olisi tarjottu Dickinsonillekin, mutta lopulta Hollywoodin Kaasuvalon ohjasi George Cukor ja päärooleissa nähtiin Ingrid Bergman ja Charles Boyer. Dickinsonin alkuperäisessä tulkinnassa avioparina nähdään Anton Walbrook ja Diana Wynyard. Walbrook oli oikealta nimeltään Adolf Wohlbrück. Hän oli Max Reinhardtin koulima näyttelijä, joka oli syntynyt Wienissä vuonna 1896. Poliittisten olosuhteiden kiristyttyä hän siirtyi Itävallasta Englantiin ja otti käyttöön toisen nimensä Anton. Itävallassa Wohlbrück oli nähty sellaisissa loistavissa elokuvissa kuin Willi Forstin Naamiaiset (Maskerade, 1934) ja Allotria (1936). Englannissa Walbrook nähtiin monissa Powell & Pressburger -elokuvissa, ja Dickinsonin Kaasuvalossa hän tekee unohtumattoman roolityön mieleltään hajoavana aviomiehenä, jonka jalokivien yltäkylläisyys on sokaissut. Vaikuttava on myös naispääroolissa esintyvä Diana Wynyard, jonka tulkitsema nuori aviopuoliso joutuu miehensä manipulaation kohteeksi.

Kaasuvalo perustuu Patrick Hamiltonin vuonna 1938 valmistuneeseen näytelmään, johon Dickinson tarttui melko tuoreeltaan. Näytelmämäisyys luonnehtii sekä Dickinsonin että myöhempää Cukorin versiota, mutta Dickinson on lisännyt tulkintaansa avaruutta alun ja lopun vaikuttavilla kamera-ajoilla sekä keskelle elokuvaa sijoitetulla jaksolla, jossa Paul Mallenin (Anton Walbrook) puoliso Bella (Diana Wynyard) erehtyy viereiseen kauppaan, vain saadakseen miehensä torut. Kaasuvalon ahdistavaan tunnelmaan sisätilojen korostaminen tietysti sopii: kaasuvalon värähtelyt luovat tilaan outoja aavistuksia, kun Bella tulkitsee miehensä aikaansaannoksia oman mielensä heijastumiksi. Ainakin minulla huomio kiinnittyi interiööreihin: lavastuksesta vastaa Duncan Sutherland (1905–1967), joka oli myöhemmin Ealing-studion luottomiehiä. Sisätiloja katsoessa tuntuu siltä kuin elokuva edustaisi jatkumoa siihen maailmaan, joka jäi ensimmäisen maailmansodan jalkoihin. Kaasuvalon viktoriaaninen koti on kuin historian mausoleumi, ja sellainen vaikutelma tulee itse elokuvastakin, jossa koti on ahdistava vankila. Thorold Dickinson kuuluu niihin ohjaajiin, joiden tuotantoa pitäisi nähdä huomattavasti enemmän.