Maailman ympäri 80 päivässä (Around the World in 80 Days, 2004)

Jules Verne kääntyi varmaankin haudassaan, kun Walt Disneyn tuottama ja Frank Coracin ohjaama Maailman ympäri 80 päivässä (Around the World in 80 Days, 2004) sai ensi-iltansa. Mutta mitäpä siitä: klassikot on tehty tulkittaviksi. Turhautumisen sijasta on kiinnostavampaa kysyä, mitä tämä uusi versio lopulta haluaa sanoa. Ja tämän sanottuani en usko, että minulla on vielä vastausta siihen, mitä Disneyn leikittely Vernen tarinalla viime kädessä merkitsee. Maailman ympäri 80 päivässä muistuttaa alkuperäisromaania siinä mielessä, että tässäkin päähenkilön nimi on Phileas Fogg ja hänen apurinsa Passepartout. Tosin tällä kertaa Fogg (Steve Coogan) on enemmän hullu tiedemies kuin englantilainen gentleman, ja Passepartout (Jackie Chan) on oikeastaan kiinalainen seikkailija Lau Xing, joka sieppaa nimen Passepartout passia kyselevien poliisien puheenparresta eikä ymmärrä ranskaa sanaakaan.

Maailman ympäri 80 päivässä on paikoitellen hämmentävää katsottavaa, mutta sen viehättävyys on siinä tavassa, jolla Jackie Chan on istutettu elokuvan tähdeksi. Jos Vernen alkuperäisromaani voidaan tulkita länsimaisen kolonialismin ilmentymäksi, jossa englantilainen herramies matkustaa ranskalaisen palvelijansa kanssa maapallon ympäri, Coracin elokuvassa asetelma nyrjähtää sijoiltaan. Lau Xing on Lontoossa varastaakseen takaisin Buddhaa esittävän jadepatsaan, jonka englantilaiset ovat ryöstäneet hänen kotikylästään. Kulttuuriperinnön palauttaminen oikealle omistajalleen onnistuu, ja samalla Vernen matkareitti nyrjähtää sijoiltaan. Sen sijaan, että Fogg ja Passepartout purjehtisivat Hongkongista Jokohamaan, he päätyvät Xingin kotikylään. Fogg jatkaa matkaa yksin, kunnes uskolliset ystävät rientävät apuun.

Maailman ympäri 80 päivässä on leikkiä niin klassikkoromaanilla kuin historiallakin. Kulttuuriperintöteema tuo siihen yllättävää särmää, mutta menneisyyden suhteen elokuva on tyyliltään bricolage, joka hyödyntää kaikkea mahdollista käteen osuvaa. Oman surrealistisen lisänsä tuo se, että elokuva kuvattiin Babelsbergin studioilla Berliinissä, ja myös ulkokuvissa käytettiin Lontoon ja Pariisin sijasta Berliiniä. Esimerkiksi loppukohtauksessa Fogg saapuu ilma-aluksellaan Gendarmenmarktille. Kun tähän lisätään vielä Arnold Schwarzeneggerin tulkitsema ruhtinas Hapi ja tämän lihaksikas Rodin-veistos, sekä kuningatar Viktorian ilmestyminen loppukohtaukseen, on historiallinen fantasia valmis.