Hymyilevä mies (2016)

Juho Kuosmasen ohjaus Hymyilevä mies (2016) on saanut paljon huomiota, ja syystäkin. Kuosmasen ja Mikko Myllylahden käsikirjoittama tarina toimii dramaturgisesti hyvin alusta loppuun asti. Se on ulkoisesti vaatimaton, mustavalkoinen teos ja vaikuttaa yhtä karhean rosoiselta kuin 16-milliset tuotannot muutama vuosikymmen sitten. Taloudellinen kerronta on erityisen nautinnollista näinä ankeina aikoina, jolloin useimmat ensi-iltaan tulevat elokuvat ovat ylipitkiä. Hymyilevässä miehessä kerronta on sopivalla tavalla elliptistä, mikä jättää tilaa katsojan mielikuvitukselle, mutta samalla katsoja pystyy ammentamaan niistä tunne-efekteistä, joita nopeat siirtymät tarjoavat. Katsojille jää varmaankin erityisesti mieleen alun hääkohtaus, jossa yhtäkkiä ollaan pakenemassa sisään ulkoa, jonne ruoka on katettu ja ukkoskuuro on yllättänyt. Yhtä paljon minua viehätti arkea lähellä oleva tyyli, joka kattaa kokonaistaideteosmaisesti kaikki tasot: kuvakerronta on hillittyä, mutta sen vaatimattomuus istuu erinomaisesti siihen tapaan, jolla näyttelijät vievät tarinaa eteenpäin, ja siihen tapaan, jolla interiöörien pienet yksityiskohdat rakentavat uskottavaa ajankuvaa.

Hymyilevän miehen tarina on varmaankin jo kaikille tuttu lukemattomista lehtikirjoituksista. Keskiössä on kokkolalainen nyrkkeilijä, vuonna 1936 syntynyt Olli Mäki, joka on kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia omassa lajissaan. Urheiluelämän poliittisen jakaantuneisuuden vuoksi Kokkolan Jymyn kasvatti jäi rannalle Rooman olympialaisista, mutta menestyksekäs uransa jatkui 70-luvun alkuun asti. Hymyilevä mies poimii Mäen uralta avainhetken ammattilaisuran alkuvaiheesta, jolloin hän oli liittynyt Elis Askin talliin ja valmistautui mestaruusotteluun yhdysvaltalaista Davey Moorea vastaan. Mäen roolissa nyrkkeilee Jarkko Lahti, ja hänen valmentajanaan Elis Askina nähdään Eero Milonoff. Valmentautumisjakson aikana Ollin suhde Raijaan (Oona Airola) syvenee, mikä tuo tarinaan oman rinnakkaistodellisuutensa.

En määrittelisi Hymyilevää miestä nyrkkeilyelokuvaksi, vaikka se kulminoituukin kauan odotettuun mestaruustaistoon olympiastadionilla. Ottelu on vain yksi draaman osa, eikä sitä ole paisuteltu. Yhtä olennaista on se, että tappiosta huolimatta ottelupäivä on onnenpäivä: silloin Ollin ja Raijan suhde sinetöityy. Hymyilevän miehessä viehättää sen historiallisuus, ajan kuva, mutta samalla tarina saa yleisempää merkitystä. Urheilun kaupallisuus ja mediajulkisuuden kasvu ovat vahvasti esillä, eivätkä ne ole yhtään vähemmän ajankohtaisia nyt kuin 60-luvun alussa. Hymyilevän miehessä aikatasot limittyvät, ja tässä suhteessa loppukohtaus on poikkeuksellinen: fiktion hahmot törmäävät tulevaisuuteensa, ikääntyneisiin Olli ja Raija Mäkeen romanttisesti meren rannalla. Ottelu on hävitty, mutta tulevaisuus on avoin.