Minsk 3: Tappiosta voittoon

Viimeinen päivä lyhyellä Minskin-vierailulla koittaa. Tuntuu, että lentokentän, hotellin ja Minsk Arenan reitille osuu vain vähäisiä pilkahduksia Valko-Venäjästä. Näin lyhyellä visiitillä ei kulissien taakse pysty katsomaan. Maan historiassa on paljon traagista: alue on kuulunut Kiovan Venäjään, Liettuan suuriruhtinaskuntaan, Puola-Liettuaan, Venäjään ja Neuvostoliittoon. Vuosisatojen ajan sotajoukot ovat kulkeneet alueen läpi. Hotel Planetan läheltä löytyy yksi monista toisen maailmansodan muistomerkeistä. Aivan vieressä on paikka, jossa saksalaiset teloittivat 5000 Minskin gheton asukasta 2. maaliskuuta 1942. Veistos Viimeinen matka on vuodelta 2000. Kohtaloaan kohti kulkevia lapsia ja aikuisia kuvaavat patsaat ovat jonossa portaikon vieressä, askel askeleelta kävelijä voi kulkea jonon mukana. Kuihtuneet kukat patsaiden päällä ja poimuissa kertovat, ettei tapausta ole unohdettu. Syvemmällä, kukkivien hevoskastanjojen varjossa on vuonna 1947 pystytetty kivi, jonka teksti muistuttaa venäjäksi ja jiddišiksi Minskin juutalaisten kohtalosta.

Kävely jatkuu Lokakuun aukiolle. Tasavallan palatsi ja Suuren isänmaallisen sodan historian museo kehystävät aukiota, mutta museo on suljettu. Se on muuttamassa sankarikaupungin muistomerkin läheisyyteen. Perjantain Voitonpäivän juhlat ovat vielä läsnä: punalippu liehuu julisteiden yllä, ja Minsk on vapautettu jälleen kerran. Myöhemmin illalla käy selväksi, että loisteliaat valot ovat todellakin olleet vain merkkipäivän kunniaksi. Kun arki koittaa, spektaakkelimainen lavastus saa siirtyä syrjään. Mutta: ilmeisesti kerrostalojen katonrajaan on asennettu valoja, niin että ne voidaan tarvittaessa sytyttää Minskin modernia skylinea korostamaan.

Valko-Venäjän tasavallan kansallisen taidemuseon kokoelma on pieni, mutta sieltä löytyy paljon kiinnostavaa, Puola-Liettuan ajan taiteesta Marc Chagalliin, saksalaisvaikutteisesta ekspressionismista sosialistiseen realismiin. Yläkerrassa on hieno valikoima 1800-luvun venäläistä ja valkovenäläistä taidetta. Museossa on paljon myös hätkähdyttäviä kuvia, kuten viereinen Yazep Drazdovichin surrealistinen maalaus vuodelta 1931. Outoja, melankolisia ennusmerkkejä on ilmassa, ja metsikön takaa avautuu kuilu, jonka syvyyden voi vain aavistaa.

Päivän kohokohta oli jääkiekko-ottelu Venäjä-Suomi. Jo hallin ulkopuolella kävi selväksi, kenen joukkoja katsomossa on eniten. Meteli oli yhtä korvia huumaavaa kuin edellispäivän Latvia-ottelussa. Tosin venäläiset kannattajat kunnioittivat vastustajiaan selvästi enemmän ja olivat ehkä myös vähemmän päissään. Tosin kaikki on suhteellista... Tappio oli kirvelevä, ja buuausten ja vihellysten keskellä koin Jormakan tyrmäyksen niin voimakkaasti, että silmät kostuivat. Samalla en voi olla ihmettelemättä, miksi MM-tason otteluissa täytyy ylipäätään buuata vastustajalle. Hallin ulkopuolella kansallisuudet elävät solidaarisesti, karnevalistisessa hengessä, yhteiskuvia ottaen, mutta sisällä kaikki on toisin. Silmiinpistävää oli myös musiikin rooli: kappaleiden valinnassa ja hengen nostatuksessa puntit eivät menneet tasan. Tuntuu kuin olosuhteet olisi tehty sopiviksi nimenomaan Venäjän menestykselle Minskissä. Mutta, vielä on monta sanaa sanomatta ja ottelua pelaamatta. Huomenna on uusi mahdollisuus.