Kulttuurihistorian kongressissa kuultiin kaiken kaikkiaan sata esitelmää. Joukkoon mahtui myös muutama Istanbulia käsittelevä aihe. William Stroebelin esitelmä käsitteli kreikkalaista ja turkkilaista kirjallisuutta toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti sen tapaa kuvata modernisaatiota ja havainnoida katoavan maailman yksityiskohtia. Erityisen taitava oli istanbulilainen kirjailija Ahmet Hamdi Tanpınar (1901–1962).
Esitelmässä oli toinen toistaan vaikuttavampia sitaatteja muun muassa romaanista
Huzur (1948), jonka nimi viittaa rauhaan tai mielenrauhaan. Sattumalta paluumatkalla luin kongressikansioon sisältynyttä
Turkish Review -lehteä, jossa oli artikkeli Tanpınarista, hänen tekstiensä kääntämisen haasteista ja myös muutamia näytteitä. Joukossa oli runo
Eräänä päivänä Icadiyessa. Kun lentomatkalla ei ollut muuta tekemistä, ja muu luettavakin oli jäänyt laukkuun, yritin tehdä siitä suomennosta, vaikka teksti olikin englanniksi. Tällainen siitä tuli.
Ahmet Hamdi Tanpınar: Eräänä päivänä Icadiyessä
Eräänä päivänä Sultantepessä tai Icadiyessä
sävelmä saa siivet
ja äkkiä siinä missä seisot
avautuu maailmankaikkeus,
taianomaisena, loputtomana, kahlitsemattomana.
Nykyhetken tuulten huuhtelemana
menneisyyden ruusu pudottaa
yksi kerrallaan terälehtensä
unelmiesi kaivoon.
Katsot nyt toisin silmin
unta, jota sanot ’elämäksi’.
Ihmeellisimmät tarinat, jotka olet kuullut,
muinainen kuningaskunta tuuheassa metsässä,
vanhat stoalaiset pinjat taivaanrannassa,
illat jotka hiipuvat kuin elämäsi salaisuudet,
orapihlajan ja kastanjan jokavuotiset sadot,
ja romahtavissa haudoissaan uneksiva kuolema
– kaikki syntyy uudelleen
rakkauteen, jota pidit kuolleena,
ja tiedät, että ainoa kuolema
on ajan kuluminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti