International Society for Cultural History järjesti tämänvuotisen kongressinsa Istanbulissa 11.–14. syyskuuta 2013 otsikolla Artefacts, Culture and Identity. Paljon turkulaisia oli lähdössä samaan aikaan, sillä Istanbulissa kokoontuivat myös kasvatustieteilijät ja yliopistohallinnon väki. Lähtö maanantaina 9. päivä oli kuitenkin epäonnekas, sillä sakean sumun takia kone ei päässyt lentoon, ja lopulta turkulaiset kierrätettiin Pariisin kautta perille Turkkiin, jonne saavuttiin vasta klo 23 jälkeen illalla.
Tiistaiaamuna Sinisen moskeijan rukouskutsu antoi herätyksen klo 5.30 ja, Edward Saidin sanoista huolimatta, orientalistiset ajatukset hiipivät mieleen. Matkan aikana ehdin lopulta käydä vain kolmessa moskeijassa, joista jäi erityisesti mieleen varhaisena aamuhetkenä hiljainen Suleimanin moskeija, joka kohoaa korkealle Istanbulin ylle. Suleiman Suuren (1494–1566) rakennuttama, Mimar Sinanin suunnittelema tila on avara ja sulkee sisäänsä. Tässä, kuten Sinisessa moskeijassa ja Şehzade-moskeijassa, jäin miettimään abstraktisuuden vaikuttavuutta: kristillisiä katedraaleja kiertäessä on tottunut kuvaohjelmien runsauteen, narratiivisuuteen. Sen rinnalla Suleimanin moskeijassa tarina sulkeistuu pois. Oli yllättävän kotoisaa kävellä kengittä avaran tilan kokolattiamatolla.
Tiloista jäi mieleen myös mevlevi-dervissien museo, jonka näyttämömäisessä salissa tanssitaan vieläkin kerran kuukaudessa. Kahdeksankulmainen, 1700-luvulla rakennettu tanssisali muistuttaa barokkiteatteria, jonka looseista avautuu näkymä lattialle. Sali on samanaikaisesti näyttämö ja uskonnollinen rituaalitila. Mevlevimuseon pihalla on hautausmaa, josta kuolleiden dervissien kiviset päähineet kohoavat. Ilmeisesti juuri tänne on haudattu myös Ahmet Paşa (1675-1747) eli kreivi Claude Alexandre de Bonneval, ranskalainen upseeri, joka kääntyi islamiin, otti nimen Ahmed ja palveli sulttaania uskollisesti kuolemaansa saakka. Konstantinopolissa hän tapasi nuoren Giacomo Casanovan, joka oli Venetsian merivoimien palveluksessa.
Tällä matkalla myöhäisantiikin keskus jäi Hagia Sofiaa lukuun ottamatta valitettavan vähälle huomiolle, ja olisi joskus mahtavaa kävellä Konstaninopolin muurilla, seitsemän kilometrin matka Kultaisesta sarvesta Marmaranmerelle. Mieleen jää monikerroksinen kuva Bysantista ja Osmanien valtakunnasta, Atatürkin nationalismista ja nykyisen hallinnon tylyistä seurauksista. Virallisen tilastojen mukaan Istanbulissa on nyt 14 miljoonaa asukasta, vaikka monet epäilevät luvun hipovan 20 miljoonaa. Joka vuosi Istanbuliin tulee 500 000 uutta asukasta. Turisteja kaupungissa vierailee 13 miljoonaa vuodessa, siis yli miljoona kuukaudessa. Konstantinopoli oli jo aikanaan metropoli, mutta nyt Istanbul elää aivan uutta vaihetta, jossa vanhat asuinalueet katoavat samalla kun laitakaupungille syntyy keskiluokan tarkasti eristettyjä asuinalueita. Liikenne on hämmentävää, ja vaikka uusia joukkoliikenneratkaisuja on tekeillä, niillä on kiire, jos kaupungin väkiluku jatkaa kasvuaan yhtä nopeasti kuin viime vuosina. Sain vain pienen välähdyksen Aasian puoleisen Istanbulin viimeisistä ulokkeista matkalla lentokentälle, ja ne ovat aivan toisennäköisiä kuin vanhan kaupungin korttelit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti