Mona Lisan ryöstö (1931)

Elokuussa 1911 italialainen puuseppä Vincenzo Peruggia varasti Leonardo da Vincin Mona Lisan Louvresta. Tähän kohutapaukseen perustuu Walter Reischin käsikirjoittama ja Géza von Bolváryn ohjaama Der Raub von Mona Lisa (1931), joka valmistui Saksassa mutta mukana oli liuta itävaltalaisia tekijöitä. Elokuvaa ei tiettävästi ole esitetty Suomessa, joten sen voisi suomentaa nimellä Mona Lisan ryöstö. Lopputulosta voi kutsua rikosdraamaksi, mutta siinä on myös komediallisia piirteitä Kuvauksia on tehty niin Pariisissa kuin Firenzessäkin. Varhaisessa äänielokuvassa ulkokuvat on taltioitu mykkäkameralla ja välillä kerronta on kulmikasta, mutta toisaalta kaikki tuntuu ihmeellisen tuoreelta. Nautin erityisesti kohtauksesta, jossa Vincenzo (Willi Forst) seuraa ihastustaan Mathildea (Trude von Molo) elokuvateatteriin katsomaan Max Linderin komediaa ja ohjaaja nautiskelee ääniteknologialla ylikorostamalla makeispussin rapinaa.

Vincenzo esitellään kohtauksessa, jossa hän lukee kirjaa Napoleonin sotaretkestä Italiaan. Tämä valmistelee myöhemmin tulevaa selitystä Mona Lisan ryöstölle, mutta todellisuudessa Vincenzo ihastuu maalaukseen, jonka päälle hän saa tehtäväksi laittaa suojaavan lasin. Maalauksen katsominen on rakastumisen hetki. Eipä aikaakaan, kun Vincenzo ihastuu Mathildeen, joka näyttää etäisesti maalauksen neidolta. Ryöstön hän toteuttaa näyttääkseen sankariteon rakastetulleen, mutta tämä ei ymmärrä sen paremmin urotekoa kuin maalauksen merkitystäkään. Vincenzo saa luokseen tuntemattoman amerikkalaismiljonäärin (Gustaf Gründgens) mutta kieltäytyy myymästä. Sen sijaan hän saa päähänsä lähteä Firenzeen palauttamaan maalausta Italian kansalle.

 Lukiessaan sensaatiomaisen tapauksen uutisointia Mathilde ymmärtää, mitä Vincenzo ajoi takaa ja syöksyy Firenzeen. Oikeudenkäynnissä Vincenzo kuitenkin kieltää rakkauden ryöstön motiivina ja viittaa vain haluunsa palauttaa Napoleonin ryöstämä maalaus takaisin kotimaahansa. Varmaankin Géza von Bolváry olettaa katsojan muistavan tapahtumien kulun. Ryöstö tapahtui vuonna 1911, mutta oikeudenkäynti koitti vasta vuonna 1914, ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Samaan aikaan kun Vincenzo todistaa oikeussalissa, populistinen puhuja käyttää tapausta isänmaalliseen kiihotukseen. Kohtaus tuntuu viittaukselta 20-luvun italialaiseen fasismiiin.

Oikea Vincenzo Peruggia (kuvassa vasemmalla) säilytti maalausta kaksi vuotta sänkynsä alla aivan Louvren läheisyydessä. Walter Reischin käsikirjoitus ammentaa todellisesta tapauksesta paljonkin: rajat todella suljettiin, ettei maalausta saataisi vietyä maasta, ja Vincenzo asui Firenzessä hotelli Tripolissa yrittäessään saada maalauksensa kaupattua Uffiziin. Elokuvassa ryöstö tapahtuu kuitenkin komediallisesti, vartijan kanssa käydyn shakkipelin lomassa, kun todellisuudessa varkaus tapahtui maanantaina, jolloin Louvre oli suljettu. Elokuvan päähenkilö ei myöskään ole kiinnostunut rahasta, vaikka oikea Vincenzo tiettävästi pyysi sievoista summaa Italiassa. Romantisoidussa tarinassa sankarille riittää muutama seteli, varsinkin kun rakkaus on osoittautunut vain illuusioksi.

Kaiken kaikkiaan Mona Lisan ryöstö on sympaattinen varhainen äänielokuva. Se on kiinnostava dramatisointi 20 vuotta aiemmin sattuneesta tapauksesta, joka mytologisoi Leonardo da Vincin maalausta ja oli osaltaan rakentamassa myyttiä Mona Lisan hymystä. Tähän jälkivaikutukseen Géza von Bolváryn elokuvakin viittaa: Mona Lisasta tehdään jäljennöksiä ja iskelmiä. Elokuvan loppupuolella Willi Forst esittää Robert Stolzin laulun ”Warum lächelst du Mona Lisa”.