Kovaotteiset miehet (1971)

William Friedkinin Kovaotteiset miehet (The French Connection, 1971) on odottanut katsomista. Levyn alussa Friedkin käy itse kehumassa uutta bluray-julkaisua, jonka pitäisi olla kaikkia aiempia kopioita parempi. Aluksi tämä tuntuu liioittelulta, sillä kuva on rosoinen. Mutta loppujen lopuksi: karkeaksi elokuva on alunperin suunniteltukin. Kovaotteiset miehet oli aikanaan uuden Hollywoodin virstanpylväitä, jossa on tietoisesti hyödynnetty dokumentaarisia keinoja, käsivaralta kuvaamista ja studion ulkopuolisia kuvauspaikkoja. Erityisen vaikuttavia ovat New Yorkin laitakaupungin rähjäiset, kalsean siniharmaat ympäristöt. Friedkin itse sanoo vaikuttuneensa Godardin Viimeisestä hengenvedosta ja Costa-Gavrasin elokuvasta Z - hän elää. Godardista muistuttaakin tietoinen jump cutin käyttö: katsojan on vaikea ennakoida, mikä kuva tulee seuraavaksi.

Kovaotteiset miehet perustuu 1960-luvun alun tositapaukseen, jossa kaksi newyorkilaispoliisia saa vihiä Marseillesta saapuvasta heroiinierästä. Elokuva alkaa Marseillessa, vaikka katsoja ei vielä tuossa vaiheessa hahmota, mistä on kyse. Vilaukselta nähdään laivanvarustaja Alain Charnier (Fernando Rey), joka paljastuu kansainvälisen huumekaupan avainhahmoksi. Tämän jälkeen elokuva rantautuu Brooklyniin, jossa kaksi huumepoliisia Jimmy Doyle (Gene Hackman) ja Buddy Russo (Roy Scheider) ovat naamioituneena etsimässä huumediilereitä. Kovaotteiset poliisit saavat pillereitä ja pusseja talteen, mutta työ tuntuu toivottomalta, kun huomio kohdistuu ruohonjuuritasoon. Koko elokuva rakentuu jännitteelle siitä, saavatko Doyle ja Russo otteen jostakin suuremmasta. Loppu on masentava sikäli, että Charnier onnistuu livahtamaan piirityksestä ja Doyle teloo vahingossa oman päällikkönsä.

Kovaotteiset miehet edustaa Friedkinin uran huippua. Elokuva sai viisi Oscaria, ja seuraava teos Manaaja (The Exorcist, 1973) oli sekin yleisömenestys. Kovaotteisissa miehissä puhuttelee visuaalinen tyyli, mutta elokuvassa on varmasti myös kaikkien aikojen hienoimmat metrojaksot.