Rouben Mamoulianin ohjaama Meidän roistojen kesken (The Gay Desperado, 1936) on ihmeellinen, erikoinen musiikkikomedia, juuri sellainen, joka tervehdyttää arjen oravanpyörän keskellä. Tarina on käsittämätön: meksikolaiset bandiitit ovat elokuvissa, ja joukon johtaja Pablo Braganza (Leo Carrillo) hurmaantuu amerikkalaisesta gansterielokuvasta ja päättää organisoida toimintansa Hollywoodin tarjoaman esikuvan mukaan. Musiikkia rakastava Pablo kaappaa mukaansa elokuvateatterissa laulavan Chivon (Nino Martini) ja innostuu niin paljon, että vie kidnappaamansa kultakurkun radion suoraan lähetykseen kajauttamaan ”Celeste Aidaa”... Eikä tässä vielä kaikki, seuduilla liikkuu amerikkalaisen liikemiehen poika, jonka tyttöystävä Jane (Ida Lupino) paljastuukin Chivon rakastetuksi. Enempää ei juonesta kannata kertoa, koska sitä ei kuitenkaan ymmärtäisi katsomatta (eikä välttämättä katsomisen jälkeenkään). Espanjalaisittain murrettu englanti kaikuu koko elokuvan täydeltä, mutta helmenä ovat Chivon muhkeat musiikkinumerot. Roolissa esiintyy Metropolitanin tähtitenori, veronalainen Nino Martini, jonka ääni sopii Verdin lisäksi erinomaisesti meksikolaisiin kansanlauluihin.Mary Pickfordin ja Jesse L. Laskyn tuottamassa komediassa on muuten erinomainen kuvaus: Lucien N. Andriot briljeeraa valolla, ja sombreropäiset bandiitit heittävät toinen toistaan hienompia varjomuodostelmia kivisille seinille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti