23. heinäkuuta 2009

Matka Brisbaneen 4: väkivaltaa Queenslandissä

Brisbanen kongressin teemana on väkivallan kulttuuri. Esitelmien aiheet vaihtelevat vankila-aiheisista tv-sarjosta Melanesian saarten konflikteihin, todellisuus ja representaatiot kohtaavat. Pääluennoitsijoista kiinnostavimpiin kuuluu Alice Yang, joka suvereenisti kertoo japanilaisten kohtelusta Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kaikkea siitä, miten japanilaiskysymystä käsiteltiin sodan jälkeen. Alastair Blanchard puolestaan luennoi seksistä ja väkivallasta antiikin Kreikassa. Lähtökohtana ovat ruukkujen maalaukset, joissa on kuvattu paljon sukupuolista väkivaltaa. Maalauksiin liittyy tulkinnan vaikeus: usein kuvattiin myös liiallisen viinin käytön aiheuttamia ongelmia, ja kuviahan katseltiin nimenomaan tilanteissa, joissa maljoja kilisteltiin. Silti on selvää, että seksuaalinen väkivalta oli osa kreikkalaista kulttuuria, myös sotatilanteessa. Kiinnostava on ruukku, jonka toisella puolella helleeni röyhistelee fallos pystyssä, kun taas maljan toisella puolella lymyilee pelokas persialainen sotilas. Kreikkalainen mielikuvitus tunsi homoseksuaalisen raiskauksen yhtenä sodankäynnin muotona.

Ei kommentteja: