15. heinäkuuta 2009

Koelaulu (1963)

Milos Formanin esikoispitkää Koelaulu (Konkurs, 1963) pidetään tšekkiläisen uuden aallon lähtölaukauksena. Tyylissä on paljon samaa kuin englantilaisen free cineman pioneereissa. Mieleen tulee Karel Reiszin We Are the Lambeth Boys, joka niin ikään pyrkii dokumentaariseen tyyliin ja jossa nuorison näkökulma nousee keskeiseksi. Koelaulu on Milos Formanin ja Ivan Passerin käsikirjoittama ja koostuu kahdesta episodista. Ensimmäisessä kuvataan kahden puhallinorkesterin valmistautumista kilpailuun. Orkesterien veteraanit viittaavat tšekkiläisen musiikin perinteeseen, jonka odotetaan valvoittavan myös nuoria. Itse asiassa elokuva alkaa nuoren mopokilpailulla, joka on kuin esinäytöstä myöhemmin nähtävälle kilpa-ajolle ja kertoo nuorison uusista ihanteita. Silti kilpaileminen hallitsee niin nuorten kuin vanhempienkin ajatusmaailmaa. Toisessa episodissa seurataan koelaulutilaisuutta, jossa - nähtävästi - etsitään kykyä valmisteilla olevaan musikaaliin. Nykykatsojasta tilanne näyttää vahvasti Idols-henkiseltä. Episodiin sekoittuu pieni inhimillinen draama, kun nuori tyttö jättäytyy pois töistä väittämällä joutuvansa oikeuteen vanhempiensa eron vuoksi ja päästäkseen esiintymään koelauluun. Oikeastaan kummassakin episodissa viitataan normien rikkomiseen. Ensimmäisessä tarinassa nuoret muusikot jäävät pois tärkeästä konsertista osallistuakseen moottoripyöräkilpailuun. Heidät erotetaan, mutta kumpikin saa paikan kilpailevasta kokoonpanosta. Näkökulma on nuorten puolella.

Ei kommentteja: