8. heinäkuuta 2009

Opettajan lemmikki (1958)

George Seatonin Opettajan lemmikki (Teacher's Pet, 1958) on screwball-perinnöstä ammentava, sukupuolten taistelua kuvaava komedia - niitähän Hollywoodissa on onnistuneesti tehty 1930-luvulta lähtien. Sensuurisäännöt innostivat etsimään yhä uusia kiertoilmaisuja sukupuolisille vihjeille, mutta Opettajan lemmikki on valmistunut tilanteessa, jossa sensoreista ei enää ollut vaaraa. Elokuvan päähenkilönä on sanomalehtimies James Gannon (Clark Gable), joka on saanut koulutuksensa kentällä, työnteon kautta. Rooli on kuin tehty Gablen jäykälle olemukselle. Draama käynnistyy, kun Gannon vastaa halveksien yliopistosta tulleeseen luentopyyntöön. Lopulta hän tutustuu professori Erica Stoneen (Doris Day), joka vetää toimittajakoulutusta iltaopetuksena. Screwball-komedioiden perinne saa odottamaan sukupuolten välisen taistelun tulosta: kumpi nöyryyttää kumpaa? - Lopputulos on klassiseksi Hollywood-komediaksi yllättävänkin tasapainoinen. Akateemisesti koulutettu nainen saa tunnustusta, mutta samalla myös käytännön kokemuksen merkitys tuodaan esiin. Loppukohtauksessa James Gannon ja Erica Stonen astuvat kohti tulevaisuutta, lyömään teorian ja käytännön opetukset yhteen.

Opettajan lemmikki pitäytyy tiukasti toimituksessa ja luokkahuoneessa, mutta ulkopuolinen yhteiskunta heijastuu studion lavasteiden sisään. Gannon saa tehtäväkseen kirjoittaa uutisen rikollisuuteen suistuneesta puertoricolaisesta nuoresta. Erica Stonen luokassa lukema uutinen on elokuvan vaikuttavimpia hetkiä, ja etnisen konfliktin taustoihin viitataan myöhemminkin.

Komediasta kannattaa nostaa esiin myös Gig Youngin loistava roolisuoritus psykologi Hugo Pinena. Young sai tulkinnastaan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet.

Ei kommentteja: