Eilen hallitus hyväksyi uuden yliopistolain, joka seuraavaksi etenee eduskunnan käsittelyyn. Opetusministeri Henna Virkkunen astui esiin toteamaan, että uusi laki on ”toiseksi paras asia mitä yliopistoille on tapahtunut niiden perustamisen jälkeen”. Missä näitä opetusministerejä oikein monistetaan? Sari Sarkomaa käytti jo lokakuussa 2007 samaa ilmaisua enteillessään valmisteilla olevaa lakia. Eniten huolta ja keskustelua on herättänyt yliopistojen hallitusten kokoonpano. Yliopistojen autonomiaa nakertaa väistämättä periaate, että puolet hallituksesta ja puheenjohtaja on valittava yliopistoyhteisön ulkopuolelta. STT:n välittämässä uutisessa Virkkunen puolusti tätä periaatetta väittämällä, että ”hallituksen pitää pystyä tekemään strategisia valintoja, mikä ei ehkä onnistu, jos siellä istuu vain tiedekuntien edustajia”. Ajatus on käsittämätön. Miksi yliopistoyhteisö ei itse pystyisi tekemään ratkaisuja tulevaisuudestaan? Jos strategisia valintoja varten tarvitaan ulkopuolista ”saneeraajaa”, silloinhan strategia ei ole yliopistoyhteisön jakamaa. Kaikessa mielekkäässä kehitystyössä tulevaisuuden tekemisen pitäisi nousta yhteisistä päämääristä ja osallisuuden kokemuksesta. Strategisten valintojen pitäisi nimenomaan nousta yhteisöstä itsestään. Vaikka uutta yliopistolakia on puolustettu autonomian lisääntymisenä, Virkkusen lausunto viittaa pikemminkin autonomian tukahduttamiseen, koska tärkeät strategiset valinnat eivät – hänen mukaansa – voi olla yliopistoyhteisön synnyttämiä. Mitä voi olla sellainen autonomia, jossa yliopistoyhteisö ei saa itse määritellä tavoitteitaan?
20. helmikuuta 2009
Yliopistolaki hallituksen suojelussa
Eilen hallitus hyväksyi uuden yliopistolain, joka seuraavaksi etenee eduskunnan käsittelyyn. Opetusministeri Henna Virkkunen astui esiin toteamaan, että uusi laki on ”toiseksi paras asia mitä yliopistoille on tapahtunut niiden perustamisen jälkeen”. Missä näitä opetusministerejä oikein monistetaan? Sari Sarkomaa käytti jo lokakuussa 2007 samaa ilmaisua enteillessään valmisteilla olevaa lakia. Eniten huolta ja keskustelua on herättänyt yliopistojen hallitusten kokoonpano. Yliopistojen autonomiaa nakertaa väistämättä periaate, että puolet hallituksesta ja puheenjohtaja on valittava yliopistoyhteisön ulkopuolelta. STT:n välittämässä uutisessa Virkkunen puolusti tätä periaatetta väittämällä, että ”hallituksen pitää pystyä tekemään strategisia valintoja, mikä ei ehkä onnistu, jos siellä istuu vain tiedekuntien edustajia”. Ajatus on käsittämätön. Miksi yliopistoyhteisö ei itse pystyisi tekemään ratkaisuja tulevaisuudestaan? Jos strategisia valintoja varten tarvitaan ulkopuolista ”saneeraajaa”, silloinhan strategia ei ole yliopistoyhteisön jakamaa. Kaikessa mielekkäässä kehitystyössä tulevaisuuden tekemisen pitäisi nousta yhteisistä päämääristä ja osallisuuden kokemuksesta. Strategisten valintojen pitäisi nimenomaan nousta yhteisöstä itsestään. Vaikka uutta yliopistolakia on puolustettu autonomian lisääntymisenä, Virkkusen lausunto viittaa pikemminkin autonomian tukahduttamiseen, koska tärkeät strategiset valinnat eivät – hänen mukaansa – voi olla yliopistoyhteisön synnyttämiä. Mitä voi olla sellainen autonomia, jossa yliopistoyhteisö ei saa itse määritellä tavoitteitaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti