Taivas on harmaa. Lähdemme aamulla yhdeksältä kävelemään Sant’Onofrion luostarin ohi kohti Vatikaania. Vuodenaika on onnekas: jonoa museoihin ei ole. Mieleen juolahtaa syksy 2006, jolloin seisoimme tuntikaupalla odottamassa pääsyä paavin ihanuuksien ääreen. Nyt sisäänpääsy ei kestä paternosterin vertaa. Tutustumme yhdessä pinakoteekkiin. Erityisesti jää mieleen Giotton maalaama, kardinaali Jacopo Stefaneschin tilaama triptyykki. Kaksipuolinen triptyykki sisältää viittauksen itseensä: kääntöpuolella kardinaali nähdään polvistuneena ojentamassa maalaustaan Pyhälle Pietarille. Stefaneschilla on jopa liina käsiensä suojana, ettei epäpuhtaus tartu pyhään kuvaan.Pinakoteekin jälkeen jakaannumme tutustumaan egyptiläisiin, etruskilaisiin, klassisiin ja varhaiskristillisiin kokoelmiin, minkä jälkeen jatkamme yhdessä kohti Rafaelin huoneita. Flunssan vaivaannuttamana hoipertelen varhaiskristilliseen osastoon hyvien paimenten ja kauniiden sarkofagien pariin. Vaikka olen käynyt museossa usein, aina löytyy uusia yksityiskohtia. 300- ja 400-lukujen kristillisessä Roomassa sarkofagit olivat standardituotteita, joita koristeltiin raamatullisin aihein, ja vainajien kasvot veistettiin pitkän sivupaneelin keskelle. Oheinen kuva on erään sarkofagin hellyttävästä pariskunnasta. Kokoelmissa on myös valmistamatta jääneitä arkkuja, joissa on kasvojen paikalla vain aihio, mutta tässä tilanteessa vainajat ovat antaneet aidon ja elämänmakuisen kuvan jälkipolville, vuosituhansien päähän.
.jpg)
Tutustumme vielä Pietarinkirkkoon, jonka suunnaton mittakaava on aina hämmentävää. Suosikkini on Aleksanteri VII:n hautamuistomerkki, Berninin mestariteos, jossa raskaan marmorisen brokadin altakin kuolema jaksaa heristellä tiimalasiaan. Eipä aikaakaan, kun Villa Lantessa työ jatkuu. Jo kahtena edellisenä iltana olemme pitäneet iltaseminaaria - niin tänäänkin. Teemana ovat Pietarinkirkko ja paaviuden historia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti