Aamu 11. syyskuuta alkaa huonoissa merkeissä: flunssa on puhjennut. Olen viimeinen aamupalalla. Krusifiksin alta löytyy onneksi mustaviinimarjamehua, mutta vitamiineista ei enää taida olla hyötyä. Ohjelma alkaa jälleen tasan klo 9. Martin Campbell-Kelly kertoo softwaren historiasta tai, oikeammin, historiografiasta. Vuosikymmenien ajan softwaren tutkijat ovat katsoneet aihettaan koodaamisen ja tuotannon näkökulmasta, mutta tällä hetkellä tutkimusta tarvittaisiin paljon laajemmista sosiaalisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Tuskin nykypäivää edes voi ymmärtää ilman softanäkökulmaa. Samaan aikaan kun yliopistolla taistellaan laskutusohjelmien ja työajanhallintaohjelmien loputtomissa - raivostuttavissakin - lokeroissa, vapaa-ajan musiikki- ja elokuvatuotteet ovat virtuaalisoittimien, sekvensserien ja digitaalisten leikkausohjelmien tuotteita. Keskustelua aiheesta olisi riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa kuin mihin nyt oli mahdollisuuksia. Harmi.
Iltapäivän virkistykseksi on suunniteltu kävelyretki metsään ja vuorille. Kahden tunnin tarpominen ei ehkä tee hyvää flunssalle, mutta miten voisi jäädä kyyhöttämään luostarin kammioon, jos on mahdollisuus astua böömiläisen metsän uumeniin? Mieleen tulee Bedřich Smetana sinfoninen runo "Böömin lehdoista ja vainioista", mutta se unohtuu pian, kun polku käy jyrkemmäksi. Käymme komean vesiputouksen tuntumassa: terävien kallionlohkareiden välistä syöksyy ruosteen punertamaa vettä, joka luikertelee synkän metsän halki.
En taida olla ainoa uupunut, mutta seminaari jatkuu yhä väistämättömästi kuin alkoikin. Lyhyen huilauksen jälkeen on vuorossa iltasessio, lähinnä käytännön suunnittelua, joka jatkuu iltakahdeksaan asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti