Aamulla tuli kiire luentoa pitämään, kun päätin kävellä yliopistolle. Hiki nousi pintaan, mutta ehdin juuri ja juuri kymmeneksi. Tällä kertaa paikalla oli enemmän väkeä, ja keskusteluakin syntyi niin, ettei luentojen välille jäänyt juuri taukoa. Klo 14 Eramus-vaihdon edellyttämät kahdeksan tuntia tulivat täyteen, Manfred kiirehti kokoukseen ja minä muuntauduin turistiksi. Olin jo aiemmin tuumaillut, että jos aikaa olisi, hyppäisin junaan ja ajaisin Bacharachiin, Reinin varrelle. Ehdin asemalle vasta kello kolmeksi, ensin IC-junalla Koblenziin, sitten paikallisjunalla Bacharachiin. Olin perillä joskus viiden maissa. Reinin varren maisemat Koblenzistä etelään ovat kauneinta Saksaa: jokea reunustavat vuoret, joiden rinteillä viiniviljelmät kypsyvät. Välillä vehreitä kumpuja peittävät tuuheat lehtimetsät, ja korkeimmilla huipuilla häämöttää linnoja tai varustuksia muistuttamassa alueen merkityksestä keskiajalta lähtien. Rein on ollut valtaväylä, kaupankäynnin keskus.Heinrich Heine aloittaa keskeneräiseksi jääneet historiallisen romaaninsa Bacherachin rabbin kuvaamalla Reinin laaksoa ja Bacherachin synkkiä linnoituksia, jotka kirjoittajan omana aikana ammottivat tyhjillään. Heinea inspiroi paitsi ympäristö myös kauhistuttava historia. Juuri Bacherachista lähtivät liikkeelle 1300-luvun juutalaisvainot. Tarinan mukaan kristityt syyttivät juutalaisia Werner-nimisen lapsen murhasta ja käyttivät väitettä tekosyynä joukkomurhaan. Tästä tapahtumasta Heinen proosakatkelma kertoo. Nyt Bacherachissa kohoaa goottilainen katedraaliraunio Wernerkapelle (näkyy tänään ottamassani kuvassa oikealla), josta on tullut juutalaisten ja kristittyjen vastakkainasettelun muistomerkki. Rauniota ympäröivässä aidassa on paavin 1980-luvulla kaiverruttama anteeksipyyntö kristittyjen silmittömän vihan johdosta. Goottilainen raunio on vaikuttava ilmestys; romantikot pitivät sitä kaikkein kauneimpana rauniona. Se on kuin suoraan Caspar David Friedrichin maalauksesta - paitsi että tänään oli kirkas auringonpaiste. Oikea romantikko olisi käynyt katsomassa sitä vain illan hämyssä.
Nousin kukkulan laella lepäävään Stahleckin linnaan, joka on perustettu 1100-luvulla. Nykyään siellä toimii nuorten kesäleiri ja nuorisomaja. Linnan pihalla pallot lensivät!
Bacharachin kaupunki on rauhallinen, ja siellä voisi hyvin viettää illan Reinin maininkeja ihmetellen. Alueen viinit olivat aikanaan hyvin arvostettuja, mutta niitä ei nyt ehtinyt maistella. Kaupunki on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä, ja tuoreetkin talot on rakennettu tyylin mukaisesti. Kahdeksan tienoissa olin taapertanut itseni väsyksiin, kävin vielä kokeilemassa Reinin veden lämpöä ja sitten nousin paluujunaan. Koblenzissa oli runsaan tunnin tauko ja aikaa jaloitella, mutta vauras, väljä, porvarillinen hallintokaupunki ei oikein jaksanut kiinnostaa Bacharachin vaikuttavien näkymien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti