Tältä Kölnin katedraali näytti hetki sitten: tumma, taivasta kohti kurkottava kivimassa, joka tuntuu kaatuvan päälle. Onko yksikään goottilainen katedraali tällaisella paikalla, ylhäällä kummulla, muiden rakennusten piirittämänä? Domin vaikuttavuus ei katoa, vaikka tietäisikin tornien kohonneen korkeuksiin vasta 1800-luvulla. Saavuin iltapäivällä Kölniin opetusmatkalle: tulin junalla Frankfurtista, ja kun astuu Kölnin rautatieaseman eteen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ihastella katedraalin suurenmoisuutta. Oikeastaan olen Kölnin kanssa vanha tuttu. Tulin tänne edellisen kerran 19 vuotta sitten, kahta raskasta matkalaukkua raahaten, tuntemattoman pelko rintaa puristaen. Ensimmäiseksi yöksi ei ollut majapaikkaa: asuin vanhassa kaupungissa hotellissa, jonka nimen olen unohtanut. Vasta seuraavana päivänä majoittauduin Studentenheim Schweidtiin, josta olin saanut asunnon. Olin DAADin stipendiaatti, ensimmäistä kertaa pitkällä ulkomaanmatkalla. Asuntopula oli huutava, enkä silloin edes tiennyt, mikä Schweidtin taustajärjestö Opus Dei oli.Nyt, melkein 20 vuotta myöhemmin, tuntui rauhalliselta kävellä pitkin Hohe Strassea. Askeleet ei enää jännittäneet niin kuin kauan sitten. Kun olin saanut tavarani huoneeseen, lähdin etsimään vanhaa asuinsijaani. Harhailin Hohenzollernringillä. Ukkosmyrskyn jäljiltä ilma oli painostavan hikinen. Löysin Verloer Strassen, josta pääsi Weinsbergstrasselle. Ilman karttaa en ehkä enää olisi osannut, mutta paljon tuttuja paikkoja, kulmia, kauppoja, puistoja, oli matkan varrella. Studentenheim Schweidt löytyi lopulta. Se oli hiljainen, aivan kuin se olisi seissyt siinä koskemattomana vuosikymmenet. Olisin voinut kolkuttaa oveen ja kysyä, voisiko vanha asukas päästä kurkistamaan sisään. Mutta se tuntui tarpeettomalta. En oikeastaan edes tunne nostalgiaa vanhoillista, outoa yhteisöä kohtaan. Schweidtissa vallitsi tiukka kuri, ja Opus Dein aktiivisesta käännytystyöstä joutuivat varsinkin aasialaiset opiskelijat kärsimään. Muistan kaksi pappia, toinen oli espanjalainen arkeologi, toinen costaricalainen, Salamancassa papiksi koulutettu ekonomisti. Kutsuin heitä jesuiitoiksi ennen kuin kuulin, että Opus Dein pappien rinnalla jesuiitat ovat radikaaleja... Opiskelijoiden lisäksi Schweidtissa asui "isoveljiä", jotka lahjoittivat palkkansa "hyvään tarkoitukseen". Asukkaiden parissa kiersi huhuja kantaryhmän askeesista, jossa ruoskaa ei säästetty. Ihmeellisesti vuosi kului ankeista oloista huolimatta. Taloon syntyi alakulttuuri: ystävystyin varsinkin japanilaisten kanssa. Matemaatikko Koji Nishidan kanssa nautittiin monta kölschiä lähiravintoloissa - kunnes piti juosta kotiin ennen ovien sulkeutumista.
Otin kuvan Studentenheim Schweidtista, ja talo näytti täsmälleen samanlaiselta kuin 19 vuotta sitten. Lähdin kohti Achener Strassea, enkä katsonut taakseni. Kävelin tutun reitin Neumarktille asti.
Ehdin hetken levähtää hotellilla. Manfred Thaller tuli hakemaan minut syömään. Menimme Frühiin, josta saa sekä paikallista ruokaa (Hämchen!) että juomaa (talon oma kölsch). Seuraamme liittyi Franco Tommasi Leccestä, informatiikan spesialisti, joka harrastaa napolilaislauluja. La Guarracino löytyy YouTubesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti