20. maaliskuuta 2007

Pitkät kihlajaiset (2004)

Katsoimme viikonloppuna Jean-Pierre Jeunet'n elokuvan Pitkät kihlajaiset (Un long dimanche de fiançailles, 2004). Mieleen tulevat Jacques Tardin sarjakuvat, varsinkin vuonna 1981 Ruotsissa julkaistu Den ödesdigra resan (Adieu Brindavoine). Tardille ensimmäinen maailmansota oli tärkeä historiallinen tapahtumasarja, vaikka suursodan traumaattisuus jäikin sittemmin toisen maailmansodan varjoon. Viimeksi Tardi käsitteli sotaa teoksessa C'était la guerre des tranchées (1993). Tuntuu aivan siltä kuin Jeunet olisi Tardin jalanjäljillä. Visuaalinen tyylikin on sarjakuvamaisen ytimekästä: teos koostuu hyvin lyhyistä kohtauksista, manipuloiduista otoksista. Sitkeä Mathilde (Audrey Tautou) jäljittää rakastettuaan Manechia (Gaspard Ulliel) ja lopulta onnistuu löytämäänkin hänet, muistinsa menettäneenä. Kokonaisuus on taidokkaasti rakennettu, vaikka itse olisin jättänyt koomiset elementit kokonaan pois. Omintakeinen tapa yhdistää sotaelokuva ja rakkaustarina on vaikuttava. Pitkien kihlajaisten alussa nähtävät kuvat juoksuhaudoista piirtävät karmean ja lohduttoman kuvan sodasta, joka aikalaisten mielestä oli maanpäällinen helvetti.

2 kommenttia:

T kirjoitti...

Täytyy kyllä olla samaa mieltä siitä, että Pitkät kihlajaiset on hieno ja vaikuttava elokuva. Minuun teki vaikutuksen etenkin elokuvan värikylläisyys, valoisuus ja niiden aikaan saama hieman rosoinen, mutta valloittavan kaunis ja eloisa lopputulos.

Sama maalauksellisuus näkyy toki myös Jeunet'n Ameliessa ja Delicatessenissä, joskin Delicatessen oli vaan umpikahjo elokuva, siinä missä Amelie taas edusti Pitkien kihlajaisten toivon ylläpitoa ja onnen metsästystä.

Hieman olen erimieltä elokuvan komediallisuudesta. Mielestäni se teki sopivan kevyen lisän muuten teemalta aika ahdistavaankin elokuvaan; komedian kautta toivo oli siis helpommin löydettävissä. Toisaalta komedia oli mielestäni elokuvaan hyvin sisäänrakennettua eikä se lyönyt liikaa läpi. Se oli jotenkin periranskalaista, joka meille brittihuumoriin kasvaneille saattaa välillä tuntua oudolta.

Ehkä Jeunet halusi sanoa, että kaiken epätoivon ja ikävän joukossa huumori antaa avaimet selvitä vaikeuksista hieman helpommin ja pienemmillä arvilla. Tämä kun joskus Suomessakin ymmärrettäisiin.

Hannu Salmi kirjoitti...

Olen samaa mieltä Jeunet'n elokuvien maalauksellisuudesta. Amelie-dvd-levyllä oli kiinnostava dokumentti, josta näkyi hyvin se, miten manipuloituja kuvat oikeastaan olivat. Värisävyjä on käsitelty jälkeenpäin aika paljonkin. Pitkissä jäähyväisissä on samaa "epätodellisuutta".

Huumorin suhteen olin ehkä ensi katsomalla turhan kriittinen. Sillä on varmaan tärkeä tehtävänsä elokuvan kokonaisuudessa!