Valkoinen tähti, teatteriryhmä Kolmas Tila

Teatteriryhmä Kolmas Tila tunnetaan kunnianhimoisista, tieteen ja taiteen rajapinnalla liikkuvista näyttämöteoksistaan. Valkoinen tähti vie katsojan sinne, missä maapallo on valkoisimmillaan, Etelämantereelle. Valkoisuus viitannee myös siihen, miten Antarktis on tuntematon, paikka, jossa yhteys niin maapallon kosmiseen menneisyyteen kuin sen tulevaisuuteenkin voi avautua. Draaman ytimessä on retkikunta, joka saapuu Australiasta Etelämantereelle kuukausien mittaista tutkimustyötä varten. Remi (Katja Küttner), Jon (Eetu Känkänen) ja Rita (Kristina Vahvaselkä) saapuvat näytelmän alussa asemalle ja lähettävät tervehdyksensä. Ajan kulkua merkitsevät paidan rinnuksilla näkyvät numerot. Alussa niitä tulee katsoneeksi tarkastikin, mutta päivien kulku muuttuu näytelmän edetessä, kun aika tuntuu hidastuvan. Aikaskaalat korostuvat Seppo Parkkisen erinomaisessa käsikirjoituksessa ja Tuomas Rinta-Panttilan hienossa ohjauksessa. Perspektiivit avautuvat kaukaiseen menneisyyteen, kun Etelämantereen historia ulottuu satojen tuhansien vuosien päähän. Toisaalta Valkoinen tähti korostaa arjen rytmejä. Aamuhetket, jolloin jokainen tutkimusmatkalainen katsoo raukeasti tyhjyyteen ja kuuntelee vedenkeittimen kohinaa tai kahviautomaatin pulinaa. Illan viimeiset tunnit, kun Rita, Remi ja Jon asettuvat nukkumaan makuulavitsoilleen. Ehkä juuri tässä asetelmassa, arkisen ajan konkreettisuuden ja taustalla väijyvien huimien perspektiivien jännitteessä, tiivistyy jotakin olennaista siitä, mitä aika on.

Valkoinen tähti on toteutettu Manillassa, Vanhalla viinatehtaalla, ja erityisesti sen pienessä sivuhuoneessa. Tässä tilassa katsojat ovat hyvin lähellä näyttelijöitä, ikään kuin osallisina ja mukana tutkimusasemalla. Eero Erkamon lavastus- ja tilasuunnittelussa näyttämö on yhtä aikaa tutkimusaseman sisä- ja ulkopuoli. Ville Aallon musiikki ja äänisuunnittelu korostavat siirtymiä ulkoa, hyytävistä oloista, sisälle, eristettyyn tilaan. Arvoituksellinen osa tutkimusasemaa on Varasto, jonne on kätkettynä viestejä tieteen historiasta, näin tulkitsen, ja Jon on näiden viestien välittäjä. Valkoinen tähti tarjoaa ajatuksia ja assosiaatioita avaruusmatkailusta astrobiologiaan, tieteen vastuusta ja vapaudesta ilmastonmuutokseen. Teemat tuovat mieleen kaksi Seppo Parkkisen ja Kolmannen Tilan aikaisempaa näytelmää, Legenda pienestä luusta (2018) ja Raumzeit (2023). Minuun Valkoinen tähti teki vielä suuremman vaikutuksen, ehkä siksikin että ahdas tutkimusasema on kuin maapallo pienoiskoossa, keidas ankaran ympäristön keskellä. Maailmankaikkeus on karu, ja siksi on erityisen tärkeää vaalia maapallon herkkää luontoa ja sen tasapainoa.