Satamakadun varjossa (99 River Street, 1953)

Satamakadun varjossa (99 River Street, 1953) on Phil Karlssonin tuotannon kovaa ydintä. Edward Smallin tuottama film noir sijoittuu New Yorkiin, pitkälti öisiin maisemiin, niin keskustaan kuin satama-alueellekin. Elokuva alkaa rajusti ja väkivaltaisesti: aloituksessa ollaan nyrkkeilykehässä, ja tarkkaavainen katsoja voi nähdä, miten elokuvan pääroolia esittävää John Paynea rusikoidaan kovalla kädellä. Harva teos alkaa päähenkilön näin silmittömällä kohtelulla! John Payne esittää entistä nyrkkeilijää Ernie Driscollia, joka heti seuraavassa kohtauksessa on vaihtanut alaa. Hän kärsii yhä tappiostaan, elättää puolisoaan Paulinea (Peggie Castle) taksikuskina ja haaveilee huoltoaseman perustamisesta. 

Elämä järkkyy ennen kuin sitä on katsojalle edes kunnolla ehditty esitellä. Paulinella on suhde jalokivivaras Victor Rawlinsiin (Brad Dexter). Samaan aikaan Eddien tuttu Linda James (Evelyn Keyes) haaveilee näyttelijän urasta, saa paikan Broadway-produktiossa ja houkuttelee Eddien outoon teatteriesitykseen. Hävityn ottelun jälkeen seuraa siis kaksi pettymystä tai petosta. Phil Karlsonin film noirin hienoimpia piirteitä on, ettei puolen tunnin jälkeen katsoja hahmota, mihin suuntaan tarina lopulta kääntyy. Eddie on luisumassa väkivallan tielle.

Karlson ja Payne olivat molemmat toisen maailmansodan veteraaneja. Tämä tulee mieleen, kun 99 River Street etenee. Eddie on rikkinäinen ja haavoittunut. Hän kokee tuskaa ensimmäisistä kuvista lähtien. Elokuva palaa alkuun siinä mielessä, että lopun nyrkkitappelu Rawlinsin kanssa on kuin paluu nyrkkeilykehään. Väkivallan uhkaa Karlson käsittelee tässäkin elokuvassa. Mieleen jää esimerkiksi kohtaus, jossa Mickey (Jack Lambert) yrittää puristaa Eddiestä tietoja. Hän seisoo selän takana ja jakaa läimäytyksiä jokaisen repliikin jälkeen. Samaan tapaan kuin edellisenä vuonna valmistunut Neljän naamion salaisuus (Kansas City Confidential, 1952), 99 River Street päättyy kaiken rikkinäisyyden ja väkivaltaisuuden jälkeen tasapainoon.