Mies lännestä (Man of the West, 1958)

Olen katsonut Anthony Mannin lännenelokuvia säännöllisin väliajoin, mutta jostakin syytä Mies lännestä (Man of the West, 1958) on jäänyt uupumaan elokuvapäiväkirjastani. Tämä laajakangaselokuva oli Mannin viimeisiä westernejä, ja sen jälkeen valmistui enää epäonninen Cimarron (1960). Jean-Luc Godardin suosikkilännenelokuviin kuulunut Mies lännestä on väkivaltaisuudessaan ja vääristyneisyydessään hämmentävä ja juuri siksi mieleenpainuva elokuva. Alkuperäisnimen Man of the West voi tulkita ironisena. Elokuvan päähenkilö Link Jones (Gary Cooper) tulee ”lännestä”, pienestä Sawmillin kylästä, syrjäseudulta, mutta samalla hän on ”lännenmies”, joka edustaa mennyttä maailmaa. Tässä elokuvassa Villissä Lännessä ei ole mitään ylevää tai tavoiteltavaa.

Elokuvan alussa Link Jones astuu junaan. Hänet on lähetetty palkkaamaan opettajaa, ja hän on saanut pienen kotikylänsä varat mukaansa. Junamatkan aikana, ja sen päätyttyä äkillisesti, Jonesin menneisyys alkaa paljastua. Hän on vuosia sitten ollut Dock Tobinin (Lee J. Cobb) johtaman rikollisryhmän jäsen, mutta hän on lähtenyt omille teilleen, etsimään uutta rehellisempää elämää. Nyt hän joutuu kohtamaan menneisyytensä. Seuraansa hän saa Billie Ellisin (Julie London), jota Tobinin miehet nöyryyttävät kerta kerran jälkeen. Lopulta rikollisryhmä on kuin vääristynyt heijastuma amerikkalaisesta perheideologiasta: serkut ja kasvattipojat julistavat rakkautta toisiaan kohtaan, mutta jo seuraavassa kohtauksessa ovat toistensa kimpussa. Heillä ei ole mitään muuta kuin toisensa. Pessimistisessä loppukohtauksessa erityisen vaikuttavaa on sivullisten kohtalo. Jäljelle jää suru ja epätoivo, kun Link Jones ja Billie Ellis poistuvat näyttämöltä.