Paroni von Münchhausenin seikkailut (The Adventures of Baron Munchausen, 1988)

Terry Gilliamin Paroni von Münchhausenin seikkailut (The Adventures of Baron Munchausen, 1988) on ihmeellinen, hämmentävä historiallinen fantasia. Legendaarisen paronin seikkailuista on aiemminkin tehty eeppisiä elokuvia. Saksassa Josef von Báky ohjasi vuonna 1943 loistavan Münchhausen-tulkinnan, joka esitettiin pariin otteeseen televisiossakin vuonna 1991, juuri niihin aikoihin, kun Gilliamin elokuva oli tuoreessa muistissa. Suomessa Gilliamin tulkinta sai ensi-iltansa 8. syyskuuta 1989, tilanteessa, jossa vanha ja uusi maailma olivat konkreettisesti kohtaamassa. Paroni von Münchhausenin seikkailujen lopussa on loistava kohtaus, jossa Münchhausen (John Neville) vakuuttaa kuulijoitaan luottamaan itseensä ja astumaan kaupungin porteista ulos, sillä vihollista ei enää ole. ”Open the gates”, hän huutaa. Väistämättä tulee mieleen tilanne, jossa syksyllä 1989 elettiin. Berliinin muuri erotti idän ja lännen toisistaan, mutta marraskuussa se vihdoin murtui.

Paroni von Münchhausenin seikkailut leikittelee toden ja epätoden välisellä häilyvällä rajalla. Tämä on tietysti jo aiheen pohjalta ilmeistä. Bodenwerderissä, lähellä Hannoveria, vuonna 1720 syntynyt Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen oli historiallinen henkilö, soturi, jolla oli tapana kertoa meheviä tarinoita retkistään erityisesti Venäjän ja Turkin välisessä sodassa 1768–1774. Tunnettu oli tarina, jossa Münchhausenin hevonen oli jäänyt portin väliin, eikä ratsastaja huomannut takapuolen puuttuvan. Hevonen joi saavikaupalla vettä, joka valui saman tien taakse. Ennen pitkää takapuoli löytyi kirmailemasta kedolta, ja osat ommeltiin yhteen. Maailmankuuluksi eriskummallisen paronin tarinat tulivat, kun Rudolf Erich Raspe (1737–1794) julkaisi Englannissa kokoelman Baron Munchausen’s Narrative of his Marvellous Travels and Campaigns in Russia. Kerrotaan, että oikeaa paronia kirja raivostutti, sillä Raspe oli yhdistänyt teokseensa aineksia kaikenlaisista lähteistä. Terry Gilliamin elokuva viittaa tähän fiktion ja todellisuuden suhteeseen elokuvan alussa, jossa ”oikea” Münchhausen saapastelee paikalle teatteriesitykseen, jossa hänen edesottamuksistaan parhaillaan kerrotaan.

Terry Gilliamin Münchhausen-fantasia kuljettaa katsojan Raspen tunnetuimpien tarinoiden mukaan, ja ehkä häkellyttävin kaikista on pitkähkö kuumatka, jossa Münchhausen joutuu Kuun kuninkaan (Robin Williams) ja kuningattaren (Valentina Cortese) oudon ihmissuhdepelin välikappaleeksi. Paroni von Münchhausenin seikkailut syöttää pajunköyttä antaumuksellisesti, mutta samalla se on kiinnostava läpileikkaus länsimaisesta tarinaperinteestä. Kuusta Münchhausen seuralaisineen putoaa suoraa päätä tulivuoreen, jossa hän kohtaa Vulkanuksen ja tämän puolison Venuksen. Tarinan mukaanhan antiikin jumalat vetäytyivät vuorten uumeniin kristinuskon vallattua alaa. Aivan elokuvan alussa katsojalle kerrotaan tekstinä, että eletään ”järjen aikakautta”. Münchhausenin tarinat olivatkin jonkinlainen vastakertomus valistuksen aikakaudelle. Gilliamin elokuvassa 1700-luvun maailma on monin tavoin järjetön, ja sotaa käydään tavan vuoksi. Lopulta vain parkkiintunut satusetä pystyy ohjaamaan maailman takaisin raiteilleen.