Matrix (The Matrix, 1999)

Wachowski-veljesten, nykyään -sisarusten, Matrix (1999) oli aikansa kohuelokuva, joka näytti suuntaa tieteiselokuvalle. Se käynnisti myös Matrix-tuoteperheen, kaksi jatko-osaa, animaatiosarjan ja useita tietokonepelejä. Elokuvan perusajatus siitä, että havaitsemamme todellisuus on vain virtuaalimaailma, kirvoitti aikanaan keskustelua, mutta reaalimaailman ja virtuaalisen todellisuuden välistä liukumaa oli käsitelty aiemminkin, muun muassa Steven Lisbergerin ohjaamassa scifi-elokuvassa Tron (1982). Ja toki sitä oli käsitelty myös virtuaalitodellisuuteen liittyvässä tieteellisessä keskustelussa 1980-luvulta lähtien. Matrixin keskushenkilö on tietokoneohjelmoija Thomas A. Anderson (Keanu Reeves), joka tunnetaan nimellä Neo ja joka vähitellen ajautuu ”matriisin” ulkopuolella ahertavien vastarintaliikkeen jäsenten, Morfeuksen (Laurence Fishburne) ja Trinityn (Carrie-Anne Moss), seuraan.

Näin Matrixin vuonna 1999, ja yli kaksi vuosikymmentä on ehtinyt kulua. Aikalaisia viehättivät taistelukohtaukset, joihin oli ammennettu vaikutteita kung fu -elokuvista, ja erikoistehosteet, jotka oli toteutettu hyödyntämällä still-kuvausta. Nyt vuosikymmenten jälkeen näitä tehokeinoja on käytetty lukemattomia kertoja. Silti Matrixia kantaa Wachowskien tehokas ohjaus, eikä elokuva missään vaiheessa tunnu jäävän paikalleen. Käsikirjoitus flirttailee aikalaisteoretisoinnilla, mutta eniten minua häiritsi ajatus ”valitusta”. Miksi muutoksen aikaansaaminen edellyttää messianistista ajatusta? Tämä on tietysti länsimaisessa kulttuurissa sinänsä tavallista, mutta toisaalta käsikirjoituksellisesti yksinkertainen ratkaisu. Toisaalta, kun Wachowskit olivat aiemmin tehneet tekstejä Marvelille, sankarikeskeisyys sopii kuvaan enemmän kuin hyvin.