Kävimme katsomassa Pasi Lampelan ohjauksen Molièren klassikosta
Don Juan. Sattumalta samaan päivään osui TS Kirjaklubin keskustelu Don Juanin arkkityyppisestä hahmosta, johon osallistuin Nina Honkasen kanssa. Paljon keskustelua kirvoitti paitsi Don Juan myös Giacomo Casanova, jonka muistelmien julkaisuprojektista vaihdoimme ajatuksia. Olen yrittänyt selvittää, missä vaiheessa Casanova ylipäätään alettiin liittää Don Juan -hahmoon. Viimeiset vuotensa Casanova vietti Böömissä ja todennäköisesti näki Mozartin
Don Giovannin Prahassa vuonna 1787. Arkistossa on säilynyt muutama säe, jossa Casanova on jopa muovannut Da Ponten librettoa! Ehkä hän näki Da Ponten libretossa itsensä, mutta ei voinut hyväksyä sen tulkintaa. Casanovan myyttinen maine rakentui vasta 1800-luvulla, kun hänen muistelmiensa mukaelmat ja lyhennelmät saavuttivat mainetta ympäri Eurooppaa. Casanovasta tuli käsite. Alkuperäisten muistelmien laajuudesta ei laajalla yleisöllä vielä voinut olla käsitystä, sillä ne pääsivät julkisuuteen vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Arkkityyppinen Don Juanin hahmo ulottuu syvälle historiaan. Sen varhaisia kirjallisia tulkintoja oli espanjalaisen munkin Tirso de Molinan näytelmä
El burlador de Sevilla y convidado de piedra, joka ilmestyi painettuna vuonna 1630. Sevillalainen viettelijä saa näytelmässä tuta kaamean kohdalonsa, kun kivinen vieras saapuu illallispöytään. Ranskalainen näytelmäkirjailija Molière kirjoitti oman tulkintansa
Dom Juan ou le Festin de pierre 1660-luvulla, mikä on ajallisesti melko lähellä Tirso de Molinaa. Ensiesityksessa vuonna 1665 Molière itse esitti Don Juanin palvelijan Sganarellen roolia, joka onkin laaja.
Turun kaupunginteatterin tuoreessa esityksessä Don Juanina esiintyi Eero Aho ja Sganarallena Hannes Suominen. Pääparin yhteispeli sujui erinomaisen nautittavasti alusta loppuun. Molièren näytelmässä farssimaisuus hallitsee alkua, kun taas loppua kohti vakavammat sävyt nousevat pintaan. Erityisen kutkuttavia olivat väliajan jälkeiset kohtaukset sekä isän (Petri Rajala) että velkoja Dimanchen (Kimmo Rasila) kanssa. Välillä Don Juan näyttää vakavoituvan – kunnes arkkihahmon todellinen luonne pulpahtaa uudelleen pinnalle. Taiteen historiassa Don Juanin hahmo on antanut mahdollisuuden hyvin erilaisiin tulkintoihin. Mieleen tulee Max Frischin näytelmä, jossa Don Juan on ihmisvihaaja intellektuelli, ja lopulta yksinäinen kykynemättömyydessään sitoutua. Yksinäinen on myös Pasi Lampelan ohjauksen Don Juan. Tulkinta tuo mieleen Milos Formanin elokuvan
Amadeus (1984), ja sen pohjana olleen Peter Schafferin näytelmän. Keskiöön nousee isäsuhde. Kun
Amadeuksessa il commendatore on Leopold Mozartin kammottava haamu, myös Lampelan tulkinnassa vieraaksi saapuva ”tuomari”, tai ”muistomerkki” kuten häntä näytelmän suomennoksessa kutsutaan, on juuri isä.
Turun kaupunginteatterin esityksessä nähtiin vaikuttava lopetus Don Juanin tarinalle. Uuden ajan alussa viettelijä saattoi Jumalan kieltämisen jälkeen kaatua kuolleena maahan, syöksyä helvetin lieskoihin tai tehdä parannuksen. Vuoden 2019 Don Juan valitsee helvetin eikä tunne katumusta. Katselin kotona vielä Tyyni Tuulion suomennosta, kun halusin nähdä, miten Molièren tekstissä loppu oikeastaan menee. Näyttämölle jää Sganarelle, joka on nyt yksin, isäntää vailla, ja puhuttelee katsojia. Lampelan tulkinnassa Sganarelle menee pidemmälle: hän näyttää jatkavan isäntänsä viettelevää elämää... Myytti elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti