Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938)

Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938) oli Alfred Hitchcockin brittikauden huipentuma ja käytännössä hänen käyntikorttinsa Hollywoodiin. Kerrotaan, että elokuva oli Orson Wellesin suuria suosikkeja, mutta  hän ei ollut ainoa jännityksen ystävä, sillä Nainen katoaa oli suurmenestys kaikkialla. Suomessa tosin elokuva jäi toisen maailmansodan läheisyydessä esittämättä. Elokuvan pohjana oli Ethel Lina Whiten romaani The Wheel Spins (1936), josta Sidney Gilliat ja Frank Launder tekivät käsikirjoituksen. Tarina oli sijoitettu tunnistamattomaan keskieurooppalaiseen valtioon, Alppien tuntumaan. Juoni on kenties saanut vaikutteita 1880-luvulla pariisilaisessa hotellissa tapahtuneesta katoamismysteeristä, jonka Hitchcock sittemmin mainitsi Truffaut'lle haastattelukirjassa. Ensimmäinen filmausyritys käsikirjoituksesta tehtiin Roy William Neillin johdolla, mutta tuotanto keskeytyi. Lopulta Hitchcock tarttui aiheeseen ja toteutti produktion viimeisenä työnään Gainsborough Pictures -yhtiölle. Hämmästyttävää on, että koko teos toteutettiin vajaan 30 metrin levyisellä studionäyttämöllä Islingtonissa. Hitchcock on saanut lopputulokseen avaruuden tuntua sekä pienoismallien että taustaprojektioiden ansiosta. Itse tarina alkaa syrjäisessä majatalossa, jossa matkustajat odottavat Lontoota kohti vievää junaa, ja tämän jälkeen elokuva tapahtuu käytännössä liikkuvassa junassa.

Alun majatalojakso on suhteellisen pitkä, vaikka Hitchcock lyhensikin sitä alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Jakso on kuitenkin perusteltu, sillä se esittelee henkilögallerian, joka lopulta tulee katsojalle tutuksi. Päähenkilö on nuori Iris Henderson (Margaret Lockwood), joka on matkalla Lontooseen mennäkseen siellä naimisiin. Jo majatalo Petruksessa, kuvitteellisessa Bandrikan valtiossa, hän tutustuu kansanmusiikkia tutkivaan Gilbert Redmaniin (Michael Redgrave), myrskyisissä merkeissä, mutta lopulta Redmanista tulee hänen tärkeä kumppaninsa junassa tapahtuvan mysteerin selvittämisessä. Kun juna on päässyt matkaan, yhtäkkiä herttainen neiti Froy (Dame May Whitty) katoaa, mutta kukaan ei tunnu häntä muistavan. Osa matkustajista on mukana salajuonessa, osalla taas on henkilökohtaisia syitä muistamattomuuteen.

Aivan mahtava parivaljakko ovat englantilaiset herrasmiehet Caldicott (Naunton Wayne) ja Charters (Basil Radford), jotka ovat kiinnostuneita vain kriketistä eivätkä halua minkäänlaisia viivytyksiä matkaan – siksi, että heidän on pakko ehtiä ajoissa kotiin, ottelun takia. Yleisö ihastui karikatyyrinomaisiin hahmoihin siinä määrin, että Caldicott ja Charters saivat tulla valkokankaalle myöhemminkin: samoilla roolinimillä Wayne ja Radford esiintyivät kolmessa muussa elokuvassa ja muilla nimillä vielä useammissa. Parivaljakon voi tulkita poliittisena kommenttina, sillä kaksikko kuvastaa brittien välinpitämättömyyttä Euroopan tapahtumista, mutta toki heillä lopulta on ratkaiseva rooli Iriksen ja Gilbertin auttajina. Elokuvan henkilögalleriasta pitää erikseen mainita vielä prahalainen kirurgi Hartz (Paul Lukas), joka esittää freudilaisia tulkintoja Iriksen väitteille neiti Froyn katoamisesta. Freudilaisuus pilkahtaa tarinassa muutoinkin, kun Iris aluksi kuulee Froyn nimen Freudiksi.

Nainen katoaa -elokuvaa katsoessa tulee väistämättä ajatelleeksi elokuvan syntyajankohtaa vuotta 1938, vaikkei elokuva konkreettisia linkityksiä aikalaistodellisuuteen teekään. Kun elokuva valmistui ensi-iltaan, Saksa oli jo miehittänyt Itävallan, ja kansainvälinen tilanne oli äärimmäisen kiristynyt. Kiehtova on elokuvan alun jakso majatalo Petruksessa, jota voi pitää Euroopan mikrokosmoksena: monikielinen kaaos vallitsee ja samalla syvä ymmärtämättömyys ihmisten kesken.