Yöpikajuna (Night Train to Munich, 1940)

Eilisen Alfred Hitchcockin jännityselokuvan Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938) huumassa oli pakko katsoa vielä Carol Reedin ohjaus Yöpikajuna (Night Train to Munich, 1940). Tuottaja Edward Black oli epäilemättä hyötynyt Hitchcockin trillerin valtaisasta menestyksestä. Käsikirjoittajat Sidney Gilliat ja Frank Launder toteuttivat nyt tarinan, joka kiinnittyy suoraan toisen maailmansodan tapahtumiin. Yhteisiä henkilöhahmoja ovat vain englantilaiset herrasmiehet Caldicott (Naunton Wayne) ja Charters (Basil Radford), jotka elokuvan puolivälissä astuvat samaan Berliinin ja Münchenin väliseen yöjunaan kuin sankariparikin. Yhteistä on myös näyttelijä Margaret Lockwood, joka esittää tällä kertaa prahalaisen keksijän Axel Bomaschin (James Harcourt) tytärtä Annaa.

Yöpikajuna alkaa tekstillä, joka sijoittaa tapahtumat aikaan ennen 3. syyskuuta 1939, jolloin Iso-Britannia julisti sodan Saksalle. Puolidokumentaarisessa jaksossa Saksan joukot marssivat ensin Itävaltaan ja uhkaavat sen jälkeen Prahaa. Keksijä tyttärineen yrittää paeta, mutta lopulta vain isä pääsee karkuun. Anna heitetään keskitysleirille, jossa hän tutustuu Karl Marseniin (Paul Henreid). En äkkiseltään muista toista näytelmäelokuvaa, jossa olisi näin varhaisessa sodan vaiheessa kuvattu elämää keskitysleirillä. Karl järjestää paon ja pelastaa Annan Englantiin, mutta lopulta kyse on vain natsien salajuonesta. Karl on kätyri, jonka avulla Axel Bomasch saadaan Berliiniin. Elokuvan miespääroolia esittää nuori Rex Harrison, jonka tulkitsema Gus Bennett naamioituu sakslaisupseeriksi ja lähtee pelastamaan isää ja tytärtä. Ratkaisu tapahtuu junassa matkalla Müncheniin, ja kriketin filosofiasta haastelevat Caldicott ja Charterskin tempautuvat lopulta mukaan kahinaan.

Yöpikajuna on suora kannanotto maailmansodan tilanteeseen. Iso-Britanniassa se sai ensi-iltansa elokuussa 1940 ja Yhdysvalloissa saman vuoden joulukuussa. Ehkä elokuvan nimenomaisena tehtävänä olikin välittää mielikuvia Euroopassa käydystä sodasta tilanteessa, jossa Yhdysvallat ei vielä ollut liittynyt mukaan. Suomessa Yöpikajuna nähtiin vasta elokuussa 1949, ja epäilemättä kuvia keskitysleiriltä katsottiin kokonaan toisin silmin kuin syksyllä 1940. Ohjaaja Carol Reed oli ennen Yöpikajunaa ohjannut jo kymmenkunta pitkää näytelmäelokuvaa, muun muassa A. J. Croninin romaaniin perustuvan Kaivos ja kartano (The Stars Look Down, 1940), mutta varsinaiset menestyksen vuodet olivat vasta tulossa.