Uskoton Marijka (Marijka nevěrnice, 1934)

Vladislav Vančura (1891–1942) oli tšekkiläinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä, joka joutui Gestapon uhriksi vuonna 1942. Vančura oli Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen jäsen ja vuodesta 1939 vastarintaliikkeen aktiivi. Hänet tunnetaan paitsi avantgardistina myös merkittävänä böömiläisenä kirjailijana. Hänen elokuvauransa jäi lopulta lyhyeksi, mutta ohjauksia kertyi kuusi kappaletta vuosina 1932–1937. Vančuran tunnetuin ohjaus on Marijka nevěrnice (1934), jota ei ole Suomessa tiettävästi esitetty mutta jonka voisi suomentaa Uskoton Marijka. Elokuva on myös musiikinhistoriallisesti kiinnostava: teos valmistui äänielokuvan varhaisvaiheessa, ja Vančura onnistui saamaan säveltäjäksi Bohuslav Martinůn, joka oli asunut Pariisissa jo vuodesta 1923 lähtien. Elokuvassa musiikkia ei juurikaaan ole, teknisistä syistä, dialogin taustalla vaan ennen kaikkea alussa ja lopussa. 

Uskoton Marijka on kiinnostava yhdistelmä neuvostoavantgarden vaikutusta ja etnografista elokuvaa. Ensimmäisistä kuvista lähtien Vančura hyödyntää nopeaa montaasitekniikkaa: alkutekstien jälkeen seuraa ukkoskohtaus, jossa ruutu pimenee välillä täysin, ja yhtäkkiä katsojan silmien eteen välähtää näkymiä öiseltä taivaalta. Elokuvan päärooleja esittävät amatöörinäyttelijät, jotka ovat pääosin Karpaattien ruteeneja, ja Uskoton Marijka sisältää lopulta paljon etnografisen tuntuisia, dokumentaarisia jaksoja vuoristojen asukkaiden elämästä, ruokakulttuurista, vaatetuksesta ja elinkeinoista. Elokuvassa yhdistyy kaksi tasoa: Petron vaimo Marijka on uskoton, ja Petro kostaa kunniansa loukkauksen. Samaan aikaan köyhä väki taistelee paremman elämän puolesta kaupungin kapitalisteja vastaan. Loppu on hämmentävä siinä mielessä, että – jos oikein ymmärsin – Petro ei saa rangaistusta kostostaan vaan alkaa viimeisissä kuvissa rakentamaan uutta kotia tuhoutuneen tilalle. Viimeisissä kuvissa nähdään päättäväinen Petro. Hetkeksi kamera tarkentaa takana näkyvään jylhään Karpaattien maisemaan, kunnes tarkennus palaa uudelleen Petroon. Aivan kuin Vančura haluaisi lopuksi korostaa Marijkan uskottomuuden ja Petron koston toissijaisuutta laajemman yhteiskunnallisen kamppailun keskellä. Elokuvassa eletäänkin sekä luokkakonfliktin että etnisten jännitteiden aallokossa. Lopussa Karpaattien juutalaiset muuttavat Palestiinaan, mutta Petro jää rakentamaan tulevaisuutta yhdessä Marijkan kanssa.